22.7.2017

Julisteita Lahdessa









































Lahden taidemuseolla on pitkä historia julistetaiteen esittelyssä. Joka kolmas vuosi järjestettävä kansainvälinen julistetriennale on museossa esillä nyt ja onneksi vielä 24.9.2017 asti. Sunnuntaisin on tarjolla yleisöopastuksia, niiden ajankohdat kannattaa tarkastaa taidemuseon sivuilta.

Kävimme näyttelyssä jo kaksi kertaa, mutta saattaa olla, että kolmaskin kerta tarvitaan. Julisteet ovat esillä kilpailusarjoittain ja ripustus on onnistunut, vaikka julisteiden kunto on osittain vaihteleva ja pistää silmään. Julistetaide on sopivan lähestyttävää kesäsisältöä museoon, mutta ajattelematta et museosta poistu, sillä etenkin ympäristösarjan julisteet ovat pysäyttäviä.

Taidemuseon inspiraatio -ja ajatusryöpyn jälkeen on hyvä käydä viilentämässä aivoja jäätelöllä, tien toiselle puolelle on nimittäin avattu Bus gelato, josta saa esimerkiksi donitsin, hattaran tai homejuuston makuista jäätelöä.

-kirjoitti: Tuija, kuvasi: Nestori-

2 kommenttia:

  1. Hienoja tuollaiset näyttelyt ja varmasti paljon katsottavaa! Tuo homejuuston makuinen jäätelö kuulosti sangen jännältä:) Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi kyllä homejuustojäätelö ihmettelyn tasolle, toisaalta tuo herra Löytämö on sen verran hullu, että ties vaikka ensi kerralla päätyy sitä maistamaan. Mainiota kesän jatkoa sinullekin!

      Poista