19.6.2018

Hakulinen hikoilee numerolla seitsemäntoista




































Ja avajaisvieraat jonottavat karjalanpiirakoita helteen tartuttaessa ilmanalaan havunneulasten tuoksua.  Paarmat ja muut lentävät ihmissyöjät ovat kasvaneet pienten hevosten kokoisiksi ja nauttivat päivällisen lukuisten taiteenystävien kintuista, nyt ollaan Orivedellä.

Mieslaulajien, erinäisten puheiden ja Juha Hurmeen avaussanojen jälkeen astumme taidekuplaan, jota Purnuksi kutsutaan. Purnu, säilytyskuoppa, säilyttää tänä kesänä Toisto-näyttelyä, jonka ovat kuratoineet Villa Roosan Eerika Malkki ja Jari Granholm. Siksi mekin olemme paikalla, Villa Roosasta kun ehti tulla meille merkillisesti merkittävä paikka. Vanhan huopatossutehtaan sijaan ollaankin jalat vahvasti maanpinnalla, ei yhdessä suuressa talossa, ei näyttelyksi muuttuneessa kodissa, vaan luonnon sylissä pienemmissä taloissa, jotka lasisilmin katselevat toisiaan ja keskelle muodostuu pieni piha. Me olemme Purnussa ensimmäistä kertaa uteliaisuuden vallassa. (Vaikka Orivesi onkin opistovuodelta tuttu ja kovin rakas, ei opistolta sentään Purnuun saakka kävelty.)

Seuraavaksi muutamia poimintoja esillä olevista teoksista ja ajatuksia Toisto-näyttelyssä koetusta. Hyppää mukaan minikierrokselle ja käy itse katsomassa paikan päällä loput, se kannattaa.

Kaleidoskooppisen ikkunan avaa Jan Jämsénin fraktaalivideot, niissä katsoja vaipuu hypnoosiin, jossa näkee aallonpohjia, filmin reikäreunoja, talvisen kaupungin ruutukaavoja, bakteeriviljelmiä, hämähäkin sisäisen maailman tai suurennoksen linnun sulasta. Olemme pökertyneitä nähdyn jälkeen, on pakko katsoa vähän lisää.

Viereinen paviljonki on takuumiesten, kesätyöläisten ja urheilijoiden kansoittama. Takuumiehet tulevat Eduard Uspenskin samannimisestä satukirjasta, niiden tehtävänä on pitää erilaisia kodinkoneita kunnossa takuuajan ja sen jälkeen palata tehtaalle, nyt ne viettävät kesälomapäiviään Längelmäveden rannalla neljännessä paviljongissa. Herttoniemeläisille näissä pienissä mustissa metallisissa hahmoissa saattaa olla jotakin tuttua, sillä samojen tekijöiden Sirpa Hynnisen ja Vesa-Ville Saarisen duunareita on ollut Herttoniemen katukylteissä. Paula Ollikainen on tuttu Villa Roosasta, sieltä muistan lupiinit ja pinkin talon, nyt utuisten valokuvien omaisissa maalauksissa seikkailevat juoksevat koirat ja kaikkensa kilpailusuoritukselle antaneet senioriurheilijat. Paviljongin nurmikentästä huolta pitävät kelaleikkureita työntävä kesätyöläisten joukko, joka ei välttämättä näyttäydy kaikista aurinkoisimpana hetkenä.

Leena Nion maalaukset ovat huikeita, niitä katsoo ensin näyttelykatalogin kuvassa tekstiiliteoksina, mutta ne todella ovat maalauksia, niissä keskeneräisyyden estetiikka ja aiheiden sattumanvaraisuus viehättää, mitä muuta ristipistotyön tekeminen olisi, kuin toistoa, niin näyttäytyy myös ristipistojen maalaus katsojalle. Taiteilijan on pitänyt maalata tuhansia pistoja, jotta maailmanpyörä näyttää maailmanpyörältä, eikä Nio ole unohtanut päättelemättä jääneitä langanpäitäkään. Näyttelykokemuksesta vahvimpana jäävät mieleen juuri nämä ja valitettavasti jakamaton huomioni tilassa keskittyy maalauksiin ja Tuula Lehtisen kenkiin on vaikeampi tarttua.

Camilla Vuorenmaan hiipuvan sirkustähden surullisia silmiä säestää Grönlund-Nisunen taiteilijaparin metallikuulameren aaltojen pauhu. Vuorenmaan maalauksissa toiston teemaa käsitellään kiertue-elämän kautta, pakkaamista, purkamista, esitys, tyhjä katsomo, pakkaamista, aasin aika astua vankkuriin, pikkukoirat jonossa ja taas uutta kaupunkia kohti.

Radoslaw Grytan teos tekee lähtemättömän vaikutuksen, punaisen taulun eteen on koottu tuolien joukko, tuolit ovat hauraita, väännetty vitsoista ja kyhätty puupaloista, kaikkien suunta on sama, kohti punaista taulua, jonka värin rippeitä on varissut lattialle. Kuin yhden totuuden koulussa, kuin yhden johtajan sokeina lampaina tai pakon vuoksi, vailla vapautta valita. Tässä on teos, jonka ääreen on pakko pysähtyä. Teoksen voi mieltää monin tavoin, mutta samalla, kun se kommentoi historiaa se on kiinni juuri tässä ajassa. sillä mitäpä olisi maailma historiasta oppinut.

Purnun pysyvää sisältöä ovat Aimo Tukiaisen veistokset ulkotiloissa ja paja, jossa näkyvillä on  kuvanveistäjän työkaluja ja pienempiä veistoksia. Pajan pöydille on tullut kesävieraaksi Maarit Suomi-Väänäsen minispektaakkelit, niissä syntyy karjalanpiirakoita, postilaatikot laulavat ja muovipussi pakenee. Tukiaisen veistoksista hiihtäjä Veikko Hakulinen on valittu atriumpihan vartijaksi. Melko monta urheiluviittausta tässä Toisto-näyttelyssä, eikä urheilunvihaaja edes ärsyyntynyt. Itse olisimme lisänneet Tukiaisen veistosten tavoin jotakin ympäristöön sulautuvaa ja tuoretta veistostaidetta viitoittamaan kulkua alueella ja yllättämään nurkkien takaa.

Toivomme, että Jari ja Eerika saavat jättää kädenjälkensä Purnuun ja tehdä pitkän historian omaavalle, hitusen kalkkeutuneelle paikalle kunnon kokovartalohieronnan ja laittaa Purnun veren taas kiertämään. Me seuraamme varmasti näitä taitavia kuraattoreita, jotka tekevät työtään edelleen mitä suurimmalla innolla.


Näyttely on avoinna joka päivä 12.8 saakka klo 11-18,
osoitteessa Mustasaari 63, 35100 Orivesi.
Kesän aikana Purnussa myös tapahtuu paljon esimerkkinä Suvidesign-tapahtuma.

-Löytämön Tuija-

Kuvien teosten taiteilijat:
Aimo Tukiainen ja Tuula Lehtinen
Paula Ollikainen
Aimo Tukiainen ja Leena Nio
Leena Nio
Sirpa Hynninen & Vesa-Ville Saarinen
Camilla Vuorenmaa





Ps. Vanhoihin Villa Roosa-kesiin pääset tästä:
Villa Roosa 2017
Villa Roosa 2016
Villa Roosa 2015
Villa Roosa 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti