26.11.2018

Peittoon kääritty


































Marraskuun ruskeiden iltojen sisuksissa pistelin viimeiset pistot pikku-Ahtin pikkupeittoon, jossa oli taustakankaana joku Jenni Ropen Marimekko-kangas ja tilkkupuolella kaikenlaisia jämiä, nekin Marimekkoa. Tästä marraslahjasta tuli tekijänsä näköinen, reunat mutkalla, kaikki vinossa ja sinne tänne säntäilevä tekemisen tapa, eikä viivotinta paljon pidelty hanskassa. Onneksi värit on kivat ja mitä se vauva mistään vielä ymmärtää, tyyppi on juuri ja juuri kolme kuukautta ja sillä on kuitenkin läheisinään sellaisia enemmän filosofisia, kuin insinöörimäisiä tyyppejä, joille on tärkeää enemmän se, mitä ajatuksia peitolla maatessa voi syntyä.

Löytämössä ei paljon ole näkynyt mitään kätten tekeleitä, vaikka aina joku on kesken, villasukka tai joku vaikeammin määriteltävä kokonaisuus. Elämä on projektien loppumaton virtaava vyörymä ja siltä täällä kotonakin aina näyttää. Iso osa tekeleistä lähtee lahjaksi ja monesti joku sivusta projektia seurannut miettii, kuinka raaskin laittaa niin paljon aikaa jonkun lahjaan. Tykkään tehdä, mutten välttämättä ole valmiiden asioiden ystävä, on helpompaa antaa ne pois. Seuraavaa peittoa jo suunnittelen, toki luulen nyt, että siinä malttaisin tehdä toisin ja kehittää omaa tekemistä, mutta todennäköistä on, että luisun taas sille tielle, missä linjat mutkittelevat ja risteilevät ja neula vääntyy sormissa kaarelle.


-Tuija-

30.10.2018

Kierroksilla kirjamessuista


































Olipahan kirjamessut! Olimme messukeskuksessa kahtena päivänä, avajaispäivänä torstaina ja viimeisenä päivänä sunnuntaina. Ostosmielessä emme näille messuille lähteneet, vaan kuuntelemaan puhetta kirjallisuudesta ja sitähän riitti. Ja jos totta puhutaan olimme niin tiedonjanoisia, että ruoat ja viinit saivat olla ihan rauhassa toisessa hallissa, meitä kiinnosti vain kirjat.

Selatessa messulehteä tuli sellainen olo, että haluaa haljeta ja olla kolmessa paikassa yhtä aikaa, kun parhaimmillaan hyvää ohjelmaa oli niin paljon, että joutui tekemään hankalia valintoja siitä mitä menee kuuntelemaan. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että kiinnostuksen kohteemme ovat melko rönsyilevää sorttia taiteesta hyönteisiin ja kaikkea siltä väliltä. Ja kun oli kuunnellut kolme tuntia putkeen hyvää puhetta kirjojen maailmasta oli niin pyörällä päästään, että piti ihan vaan tuijottaa tyhjyyteen ja syödä eväspullaa hiljaa paikallaan.

Erityisen inspiroivia olivat Kati Rapia ja Juha Hurme kirjallaan Pyrstötähti, Heikki Kännö, Lassi Hyvärinen ja Mikko Rimminen sekä Pirkko Soininen, eikä unohdeta HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaita (arvaus on jo kuka voittaa). Suuresti pidimme myös Kuvittajat ry:n ideasta, jossa kuvittajat esittelivät työtään ja pitivät työpajoja. Ehkä ensi vuonna uskalletaan antaa jo ihan oma lava kuvitustaiteelle ja ottaa askel lastenosastolta muiden lavojen sekaan. Näitä samoja kuvittajiahan on kiittäminen siitä, että tänäkin syksynä ilmestyneiden kirjojen kannet ovat toinen toistaan hienompia.

Sunnuntain aloitukseksi riensimme etsimään Laura Pehkosen uutta julkista teosta Pasilan betoniseen syliin, aivan kirjaston kulmilta löytyy tämä kuvien teos. Se koostuu monesta osasta betonisen kaiteen kyljessä, se ei huutele, eikä hyppää naamalle, mutta ihastuttaa. Kurkista, jos kuljet ohi.



Lukuhimo on nyt pahimmillaan ja se on luultavasti tämän vuodenajan syytä, toinen on koukussa paksuihin sarjakuviin ja mytologisiin teksteihin, toinen haukkaa kirjaa kirjan perään ja jaarittelee niistä ystävilleen, jotka eivät ole lukeneet samoja kirjoja. Ja sitten on vielä ne loppumattomat suunnitelmat siitä mitä aikoo lukea, se lista piteni messujen jälkeen huomattavasti.

Löytämö kiittää kirjamessuista, toivottavasti ensi vuonnakin pääsemme paikalle!


-Tuija ja Nestori-

10.10.2018

Arvonta suoritettu













































Madeleinepeltiin ripoteltiin numerot 1-8 satunnaiseen järjestykseen ja lisäksi numerolappuihin laitettiin arvontakissan herkkua, pakastekuivattua villisikaa. Auringon paistaessa armoton arvontakissa valikoi neljä voittajaa. Kamerankäyttäjän piti olla nopea, etteivät valtaisaan kitaan saakka päässeet myös itse numerot. Arvontakissa on nyt puhunut ja valinnut numerot 2, 4, 5 ja 7. Onnittelumme. Olemme yhteydessä voittajiin henkilökohtaisesti ja kirjamessuista lisää raporttia myöhemmin.

-Tuija-

3.10.2018

Kiivetään kirjavuorelle


































25.10.-28.10.2018 on Helsingin Kirjamessut ja me Löytämöläiset suuntaamme kirjanhimoiset nokkamme messukeskuksen valojen loisteeseen, kenties jo avajaispäivänä. Tuo kotilolla ratsastava on Nestori ja kasvuston katveesta suosikkikirjailoitaan väijyvä on Tuija, tuo kolmas voit olla SINÄ.

Sillä nyt kävi niin mukavasti, että olisi messulippuja arvottavana neljälle teistä Löytämön lukijoista. Ei ole parhaimmissa urheilukilpailuissakaan neljää voittajaa, mutta kas kun Löytämössä sekin on mahdollista.

Kerro tämän merkinnän kommenttilaatikkoon mikä tai kuka oli lapsuutesi kirjallinen sankari ja olet mukana arvonnassa ja hei sähköpostiosoite kannattaa eli pitää mainita, lähetämme messulippusi sinne. 

Ja maata innoissaan höyrypäisinä kuopivat ystävämme Riikka ja Maria tiedoksi teille ennen kuin sieraimistanne nousee savu, että yhden kerran voi osallistua ja yhden lipun voi voittaa sillä osallistumisellaan, mikäli arvontakissa niin päättää.

Armoton arvontakissa laittaa käpälänsä arvontakoneeseen Aleksis Kiven päivänä 10.10. klo 12 siihen saakka on aikaa. Kerro arvonnasta myös kaverillesi Penalle ja Virpille, niitäkin saattaa kiinnostaa.

Onnea arvontaan!

-Tuija ja Nestori-


Liput saatu messukeskukselta arvottavaksi. Lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn yhtenä messupäivänä ja se lähetetään sähköpostiisii QR-koodina.

27.9.2018

Vanhan kirjan kutsu






































Tänä kesänä ja alkusyksystä olemme löytäneet kirppispiipahduksilla kirja-aarteita. Meillä on tapana käydä Kontin kirjaosasto tietyistä kohdista hyvin tarkkaan läpi. Esimerkiksi vanhat puutarhakirjat, kasvioppaat ja eläinkirjat kiinnostavat niiden ihan tavallisten Pekka Töpöhäntien ja Rosa Liksomien lisäksi. Kotikirjastomme alkaa olla melko sekopäinen kokoelma eri aiheita. Vielä kun saisi yhden ison kirjahyllyn. Viimeisimmät löydöt ovat Nestorin pellavakantisia, nahkaselkäisiä vanhoja historiaopuksia ja sitten nämä kuvissa näkyvät.

Kalat kuuluvat samaan sarjaan nisäkäs-kirjan kanssa, joka meillä oli valmiiksi, mutta siitä on vuosien myötä kulunut paperikansi pois. Joskus vanhan kirjan vanhentunut tieto ja lennokas kieli huvittaa. Samalla voi miettiä sitä, kuinka tuoretta jokin tieto saattaa olla, sata vuotta sitten ei tiedetty kaikkea sitä mitä nyt tiedetään ja koko ajan löydetään uutta. Joku tuolla nytkin tutkii jotain kalojen loisia tai aurinkomyrskyjä ja sitten meitä lellitään tutkimustuloksilla ja kaikki viisastuvat, ainakin siinä tapauksessa, jos verkkotoimittaja keksii kalojen loisille klikkiotsikon.

Alempien kuvien Loistokukkia kirjassa on vuosina 1946 ja 1947 kuvattu Hollannin puutarhojen kukkijoita, jotka silloin ovat olleet uutuuksia. Samat sipulikukat ovat edelleen valikoimissa ja nytkin kaupassa odottamassa istuttajiaan. Kirjassa on melkoisen innostuneen ylistävä johdanto ja syväpainotekniikan kerrotaan olevan viimeisintä uutta ja ihmeen hyvin ovatkin kasvimuotokuvat aikaa kestäneet. "Käsittämättömän kauneutensa lisäksi kukilla näyttää olevan ehtymätön mielikuvitus keksiä yhä hivelevämpiä värejä, yhä sirompia viivoja ja ihmeellisempiä muotoja.Varmaan sellainenkin, joka ei ole taiteen parissa joutunut erityisesti tekemisiin värin kanssa, oppii näiden kuvataulujen pohjalla jotakin oleellista sen olemuksesta. Värihän on valoa ja valo on elämän lähde, ja sen takia väri vetää meitä puoleensa samoin kuin kukat, joissa se ilmenee tuhansin vaihtuvin muodoin. Siksi kai meidän suhteessamme kukkiin on hieman mystillinen sävy."

Blogin sivupalkin kirjakuvapäiväkirja on taas päivitetty, mutta täytyy jo tässä vaiheessa sanoa, että lukuhaaste, josta aiemmin tänä vuonna kirjoitin ei tule onnistumaan loistavasta alustaan huolimatta, kesällä lukeminen tyssäsi kuin seinään, enkä enää saa kiinni viikkovauhtia, mutta olen jo tähän mennessä lukenut monipuolisemmin ja enemmän kuin edellisenä vuonna, joten ihan hukkaan ei ole lukuhaaste mennyt ja voihan sen saattaa loppuun seuraavana vuonnakin.


-Tuija-




18.9.2018

Ihmemaan ukkelit ja koirapäät Sinkassa

































Keravan taidemuseo Sinkan huoneet ovat tänä syksynä Liisan Ihmemaa. Sen sijaan, että olisi tehty eri Liisoja ihmemaissa, Herttakuningattaren myötäilevää hovia ja teekutsuja otsikko onkin mielentila ja tapa tehdä taidetta. Paino on enemmän ihmemaassa, kuin Liisassa tai Lewis Carrollin luomassa tarinassa. Näyttelyn teemaa ei ole yritetty venyttää poliittiseksi, eikä väkisin vääntää tämän hetkisen maailman ongelmiin, vaan on luotettu siihen outoon maailmaan, joka parhaimmillaan on todellisuuspakoa. Näyttely antaa luvan jokaiselle taiteilijalle esitellä oma ihmemaansa, oman taiteensa kautta ja tämä tekee tästä näyttelystä näkemisen arvoisen, kerrankin on tilaa yksittäisen taiteilijan tulla esille ja ottaa tilansa. Näyttelyn taustaäänenä soi Tommi Toijan veden lirinä.

Sinkka on viime vuosina tullut meille tutuksi ja muodostunut yhdeksi suosikiksi monipuolisen tilan ja hyvien näyttelyiden vuoksi. Tästä näyttelystä olimme kovin innoissamme jo etukäteen, sillä sen taiteilijoissa on monta meidän suosikkia ja sellaisten perässä sitä kulkee minne tahansa, varsinkin kun on vähän museohullu.

Näyttelyn ovat kuratoineet yhdessä Veikko Halmetoja ja taidemuseon johtaja Arja Elovirta. Näyttely on onnistunut, se yllättää kulman takaa silmiä särkevän pinkillä koiraeläimellä ja vie matkalle jäkälän peittämään maahan, jossa tuohen takaa kasvaa hahmo ja jäniksellä on kissan viikset. Tähän näyttelyyn on rakennettu sisään monta matkaa. Ja vaikka sanonkin näyttelyn olevan eskapistinen ei se ole mikään pelkkien kauniiden ja helppojen teosten hilpeä kokoontuminen, vaan kyllä ihmemaassakin on nurja puolensa, veri valuu ja yksi jos toinenkin on masentunut. Vie itsesi Keravalle ja anna Keravan yllättää, siellä on muutakin kuin vankila ja asema.


-Tuija-


Kuvien taiteilijat:
1.Emma Ainala
2.Mia Hamari & Tommi Toija
3. Kim Simonsson & Ilona Cutts
4. Kim Simonsson & Mia Hamari
5. Ilona Cutts


Lisää luettavaa: Simonssonista vuonna 2014  
Mia Hamari Hämeenlinnassa 2017 
Museokorttihysteriaa vuodelta 2017


1.8.2018

Salainen Bambi ja Kuu




































Kesäkuun lopulla kävimme Riihimäellä museoretkellä. Etsimme myös salaperäisen Bambi ja Kuu -nimisen pikkuisen liikkeen, jota olimme seuranneet äitini kanssa instagramissa jo tovin.

Bambi ja Kuu kätkee pikkuruiseen liiketilaansa valtavan aarrekätkön, valikoima on paljolti siivekäs, on täytettyjä, puisia, posliinisia lintuja, seassa koruja, patsaita, huonekaluja, kukkia, kasvitauluja, vanhaa lasia, uusia ruukkuja ja oikeastaan ei yhden käyntikerran jälkeen voi edes muistaa mitä kaikkea näkikään.

Esineiden taivas on hyvin valikoitu, uusien tuotteiden on sovittava vanhan linjaan ja se on toteutettu taitavasti, eikä tunnelma ole valkoisen romanttinen vaan mystisempi, menneiden aikojen makuinen. Täällä tarjolla ei olekaan mitään tavallista tylsää Arabian vanhaa kuppia, vaan kotoisan västäräkin vieressä on vihreätakkinen papukaija ja takajaloilleen noussut saukko toimii sisäänheittäjänä. Enkä nyt edes huijaa. Tulee tunne, ettei voi olla ihan varma, mitä seuraavalla kerralla on vastassa, ehkä helmikaulakoruinen mammutti tai näiden kaikkien posliinilintujen munimia munia kasoittain.

Bambi ja kuu tekee vihersomistusta ja myynnissä on myös pieni valikoima kasvikunnan edustajia. Liike on taideteos, kuin runsas keräilijän koti, josta vieras saattaa lähteä kassissaan muisto vierailusta ja vähintään kymmenen ideaa oman kokoelmansa parempaan esillepanoon.


Paljokas on tunnelma ja hyvä niin, Löytämö tykkää!


Bambi ja Kuu osoitteessa Lopentie 15-17, Riihimäki. Vaikka et pääsisikään paikalle kiertää Bambi ja Kuu myös joitakin tapahtumia, kannattaa siis seurata missä näitä salaisia aarteita voi nähdä.


- Löytämön Tuija-

26.7.2018

Kananaskel Mänttään































Lähteä kotimatkalle pää täynnä kysymyksiä. Olla yötä myöten pyörryksissä, aamullakin vielä yhtenä suuaukisena henkeään haukkovana otuksena. En ymmärrä yhtään mitä näin ja näin hirveän paljon. Helle on kenties sumentanut käsityskykyni rajallisen kapasiteetin, täyttänyt kuumalla kuulani piripintaan. Aivojen taideosastolla tarvitaan suursiivous, viilentävä mäntysuopakuuraus. En ymmärrä yhtään miksi Mänttä on täynnä videotaidetta. Jos katsoisin kolmessa talossa jokaisen videon istuisin siellä edelleen. Ei kukaan jaksa niin paljon. Upea keino lisätä yöpymisiä, mutta tämä olisi syytä kertoa etukäteen, että voisi ottaa museoon makuupussin mukaan.































Aloitimme Kuvataideviikoista, jossa tänä vuonna on Veikko Halmetojan kuratoima Kartasto-niminen näyttely. Päähäni piirtyi seuraavanlainen kartta: kartassa on rajoja, joiden päälle joku on piirtänyt omat rajansa, joku toinen korostanut niitä vahvemmaksi, kolmas siirtänyt eri paikkaan ja neljäs tullut ja kävellyt kaiken päältä jättäen jälkeensä märkiä kengänjälkiä. Kaikkien säröjen terävimmät reunat huutelevat omaa sanomaansa, kukaan ei kuuntele ketään, eikä ketään kiinnosta mikään, yksi yrittää punoa ymmärryksen lankoja kaiken välille. Vihainen ja joka suuntaan vellova, mahdoton piirtää, mahdoton hahmottaa, sekava ja harvoin kaunis. Sellaisen kartaston kanssa lähdin jatkamaan matkaani. Suosikeiksi näyttelystä nousivat Timo Wright, Teemu Korpela ja Aura Kotkavirta.

Serlachius museo Gustafissa meille ja hyvin lämmitetyille luillemme tarjoillaan Elina Brotherusta ja Dalía.































Elina Brotheruksen kohdalla joku voisi näyttää karttakepillä minua ja kertoa, että tämä tässä on esimerkki tällä tavoin leikkien ajattelevasta ja elävästä ihmisestä. Koen sellaista syvää mielen lajitoveruutta Brotheruksen taiteen äärellä, heilutan olematonta häntääni. Kaikki nämä leikkikentän leikit, ne minäkin osaan, leikitään yhdessä Elina, koska vaan.
































Sitten on yläkerrassa Dali, ei mennä nyt siihen, että jaksatte mukanani vielä Göstaan.

































Viileä sulavaliikkeinen laina-automme kiitää kohti toista Serlachius museota, Göstaa. Kyse on ajasta-päänäyttelyn Koen Vanmechelen on kutkuttanut Herra Löytämön mieltä keväästä saakka. Olen kuunnellut juttuja suurista kananjaloista ja elävistä kanoista. Etukäteen olen lähinnä kauhuissani ja valmiina tyrmäämään kaiken. Niin ei kuitenkaan käy, kanataiteilijalla onkin paljon asiaa mm. biodiversiteetistä ja tyyppi on selvästi huolissaan isoista asioista. Jättimäinen marmorimuna, kukkoja ja kanoja, valtava seinä täynnä kasveja, saaressa majailevia sikoja ja yllättävää kyllä suosikkini koko tästä kananpääviidakosta on surrealistinen pieni videoteos ja näyttelyvieraat vastaanottava lasisin munin täytetty hautomakone. Mukavuusalueeni osoittaa taas elastisuutensa ja muovautuu jälleen vähän laajemmaksi, sinne mahtuu ehkä tämä kanajuttukin. Suunnitelmissa on käydä asian äärellä vielä uudelleen. Ja hei kaikki Löytämön lukijat Belgiassa, teille on ilmeisesti avautumassa sinne kokonainen Koen Vanmechelen maailma, kulttuuripuisto tutkimuskeskuksineen. Ja joku vielä kysyy voiko taiteella muuttaa maailmaa.

Tätä kaikkea pitää vielä pohtia. Pitkään. Kotimatkakeskustelumme polveilee ja illalla kun valot on jo sammutettu Herra Löytämö kysyy mikä oli suosikkini pitkästä päivästä, haudon päässäni niitä lasisia munia hautomakoneessa ja mietin puhuvatko kanat kanaa vai onko niillä kielimuuri.


-Tuija-  
TallennaTallenna

22.7.2018

Äkkilähtövinkki Padasjoelle





































Perjantaina 13. heinäkuuta lähdimme sinne missä heinäsirkat sirittävät ja valkoisissa verhoissa kiipeilevät kärpäset. Siellä on joskus menty ruokajonoon ja kirjoitettu kouluaineita, mutta nykyisin se on taiteen koti. Siispä nenät kohti tämän vuoden Ars Auttoista, joka tänä kesänä on avoinna vain viikonloppuisin heinäkuun ajan. Eli Löytämön vinkki tulee nyt viimetipan ja äkkilähtöjen ystäville, ensi viikonloppuna 27.7.-29.7. ehtii vielä ja kannattaa ehtiä. Suosittelen jättämään kaikki mahdolliset kesähäät ja markkinat väliin ja suuntaamaan kohti Padasjoen Auttoista. Sehän on oikeastaan matkan varrella oli matkalla mihin tahansa.

Tänä vuonna esillä on itse asukkaiden taiteilija -ja muotoilijapariskunnan Komugi Andon ja Teemu Salosen omia töitä tältä vuodelta ja aiemmilta vuosilta. Sekaan mahtuu myös intialainen pop-up ravintola ja moctailbar. Mainioita hulluja kun ovat, nuo Komugi ja Teemu, oli näyttelyä vielä muutettu käyntimme jälkeen ja kieltämättä olisi mielenkiintoista nähdä miten. Ars Auttoisissa jokaisessa piilossa ja nurkassa on jotakin kiinnostavaa, jännittävää, hassua kaunista, kuten aurauskeppi, joka on valaisin. Kasvoille nousee hymy ja paikalta poistuu vähän hämmentyneenä ja iloisena. Yksityiskohdat ovat pieniä ja niistä muodostuu oma taiteensa. Näyttely nyrjäyttää ajattelun uudelle sähköautoradasta tehdylle uralle ja herättää kysymyksen miksipä ei.


Teemu on valittu tämän syksyn Habitaren Talentshoppiin, jossa esitellään neljä kiinnostavaa suomalaista muotoilijaa, joten kohta te kaikki siellä puhutte tästä miehestä.


Ars Auttoinen,
Keinuhongantie 17,
17610 Auttoinen.

-Tuija-



Viime vuoden näyttelystä kirjoitin Löytämöön, sinne tekstiin pääset tästä.

19.6.2018

Hakulinen hikoilee numerolla seitsemäntoista




































Ja avajaisvieraat jonottavat karjalanpiirakoita helteen tartuttaessa ilmanalaan havunneulasten tuoksua.  Paarmat ja muut lentävät ihmissyöjät ovat kasvaneet pienten hevosten kokoisiksi ja nauttivat päivällisen lukuisten taiteenystävien kintuista, nyt ollaan Orivedellä.

Mieslaulajien, erinäisten puheiden ja Juha Hurmeen avaussanojen jälkeen astumme taidekuplaan, jota Purnuksi kutsutaan. Purnu, säilytyskuoppa, säilyttää tänä kesänä Toisto-näyttelyä, jonka ovat kuratoineet Villa Roosan Eerika Malkki ja Jari Granholm. Siksi mekin olemme paikalla, Villa Roosasta kun ehti tulla meille merkillisesti merkittävä paikka. Vanhan huopatossutehtaan sijaan ollaankin jalat vahvasti maanpinnalla, ei yhdessä suuressa talossa, ei näyttelyksi muuttuneessa kodissa, vaan luonnon sylissä pienemmissä taloissa, jotka lasisilmin katselevat toisiaan ja keskelle muodostuu pieni piha. Me olemme Purnussa ensimmäistä kertaa uteliaisuuden vallassa. (Vaikka Orivesi onkin opistovuodelta tuttu ja kovin rakas, ei opistolta sentään Purnuun saakka kävelty.)

Seuraavaksi muutamia poimintoja esillä olevista teoksista ja ajatuksia Toisto-näyttelyssä koetusta. Hyppää mukaan minikierrokselle ja käy itse katsomassa paikan päällä loput, se kannattaa.

Kaleidoskooppisen ikkunan avaa Jan Jämsénin fraktaalivideot, niissä katsoja vaipuu hypnoosiin, jossa näkee aallonpohjia, filmin reikäreunoja, talvisen kaupungin ruutukaavoja, bakteeriviljelmiä, hämähäkin sisäisen maailman tai suurennoksen linnun sulasta. Olemme pökertyneitä nähdyn jälkeen, on pakko katsoa vähän lisää.

Viereinen paviljonki on takuumiesten, kesätyöläisten ja urheilijoiden kansoittama. Takuumiehet tulevat Eduard Uspenskin samannimisestä satukirjasta, niiden tehtävänä on pitää erilaisia kodinkoneita kunnossa takuuajan ja sen jälkeen palata tehtaalle, nyt ne viettävät kesälomapäiviään Längelmäveden rannalla neljännessä paviljongissa. Herttoniemeläisille näissä pienissä mustissa metallisissa hahmoissa saattaa olla jotakin tuttua, sillä samojen tekijöiden Sirpa Hynnisen ja Vesa-Ville Saarisen duunareita on ollut Herttoniemen katukylteissä. Paula Ollikainen on tuttu Villa Roosasta, sieltä muistan lupiinit ja pinkin talon, nyt utuisten valokuvien omaisissa maalauksissa seikkailevat juoksevat koirat ja kaikkensa kilpailusuoritukselle antaneet senioriurheilijat. Paviljongin nurmikentästä huolta pitävät kelaleikkureita työntävä kesätyöläisten joukko, joka ei välttämättä näyttäydy kaikista aurinkoisimpana hetkenä.

Leena Nion maalaukset ovat huikeita, niitä katsoo ensin näyttelykatalogin kuvassa tekstiiliteoksina, mutta ne todella ovat maalauksia, niissä keskeneräisyyden estetiikka ja aiheiden sattumanvaraisuus viehättää, mitä muuta ristipistotyön tekeminen olisi, kuin toistoa, niin näyttäytyy myös ristipistojen maalaus katsojalle. Taiteilijan on pitänyt maalata tuhansia pistoja, jotta maailmanpyörä näyttää maailmanpyörältä, eikä Nio ole unohtanut päättelemättä jääneitä langanpäitäkään. Näyttelykokemuksesta vahvimpana jäävät mieleen juuri nämä ja valitettavasti jakamaton huomioni tilassa keskittyy maalauksiin ja Tuula Lehtisen kenkiin on vaikeampi tarttua.

Camilla Vuorenmaan hiipuvan sirkustähden surullisia silmiä säestää Grönlund-Nisunen taiteilijaparin metallikuulameren aaltojen pauhu. Vuorenmaan maalauksissa toiston teemaa käsitellään kiertue-elämän kautta, pakkaamista, purkamista, esitys, tyhjä katsomo, pakkaamista, aasin aika astua vankkuriin, pikkukoirat jonossa ja taas uutta kaupunkia kohti.

Radoslaw Grytan teos tekee lähtemättömän vaikutuksen, punaisen taulun eteen on koottu tuolien joukko, tuolit ovat hauraita, väännetty vitsoista ja kyhätty puupaloista, kaikkien suunta on sama, kohti punaista taulua, jonka värin rippeitä on varissut lattialle. Kuin yhden totuuden koulussa, kuin yhden johtajan sokeina lampaina tai pakon vuoksi, vailla vapautta valita. Tässä on teos, jonka ääreen on pakko pysähtyä. Teoksen voi mieltää monin tavoin, mutta samalla, kun se kommentoi historiaa se on kiinni juuri tässä ajassa. sillä mitäpä olisi maailma historiasta oppinut.

Purnun pysyvää sisältöä ovat Aimo Tukiaisen veistokset ulkotiloissa ja paja, jossa näkyvillä on  kuvanveistäjän työkaluja ja pienempiä veistoksia. Pajan pöydille on tullut kesävieraaksi Maarit Suomi-Väänäsen minispektaakkelit, niissä syntyy karjalanpiirakoita, postilaatikot laulavat ja muovipussi pakenee. Tukiaisen veistoksista hiihtäjä Veikko Hakulinen on valittu atriumpihan vartijaksi. Melko monta urheiluviittausta tässä Toisto-näyttelyssä, eikä urheilunvihaaja edes ärsyyntynyt. Itse olisimme lisänneet Tukiaisen veistosten tavoin jotakin ympäristöön sulautuvaa ja tuoretta veistostaidetta viitoittamaan kulkua alueella ja yllättämään nurkkien takaa.

Toivomme, että Jari ja Eerika saavat jättää kädenjälkensä Purnuun ja tehdä pitkän historian omaavalle, hitusen kalkkeutuneelle paikalle kunnon kokovartalohieronnan ja laittaa Purnun veren taas kiertämään. Me seuraamme varmasti näitä taitavia kuraattoreita, jotka tekevät työtään edelleen mitä suurimmalla innolla.


Näyttely on avoinna joka päivä 12.8 saakka klo 11-18,
osoitteessa Mustasaari 63, 35100 Orivesi.
Kesän aikana Purnussa myös tapahtuu paljon esimerkkinä Suvidesign-tapahtuma.

-Löytämön Tuija-

Kuvien teosten taiteilijat:
Aimo Tukiainen ja Tuula Lehtinen
Paula Ollikainen
Aimo Tukiainen ja Leena Nio
Leena Nio
Sirpa Hynninen & Vesa-Ville Saarinen
Camilla Vuorenmaa





Ps. Vanhoihin Villa Roosa-kesiin pääset tästä:
Villa Roosa 2017
Villa Roosa 2016
Villa Roosa 2015
Villa Roosa 2014