12.12.2018

Kun Herra Löytämö keramiikkakurssille meni




































On siitä puhuttu, mutta nyt se viimein tapahtui. Aloitin syksyllä keramiikan. Nuorena poikana olin toki käsitellyt savea Wellamo-mummoni opastuksella, mutta taitaa se tilanne kuitenkin olla hieman eri näin 29-vuotiaana, kun aivoissa pulppuaa ideoita ja elämä on jo muokannut tekijää ja mieltymyksiä. Onnekseni savi on taipunut hyvin taiteilijan tahtoon.

Aavikkokettu on menossa lahjaksi, se on terrakottasavea. Sen jaloista puuttuu vielä kynnet, ne vuollaan omenapuusta ja maalataan mustaksi. Lankakulho oli Tuijan tilaus ja se on tehty valkosavesta. Tässä vaiheessa tutustutaan vasta eri savilaatuihin. Alkuvuodesta avaan sinisen saven ja mustan saven pakkaukset.

Preeriakoira jäi odottamaan lasitusjonoon ja siitä on hyvä jatkaa vuoden alusta, kun kurssi taas jatkuu. Täytyy todeta, että kyllä se lasittaminen on vaan NIIN jännittävää, koskaan ei tiedä mitä uunista tulee ulos. Tähän mennessä ei ole tullut epäonnistumisia, pelkkiä iloisia yllätyksiä, ihme.




- Herra Löytamö - 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti