Palat kiertoon

Mikäli olet seurannut Herra Löytämön puuhia instagramissa olet varmasti törmännyt maaliskuussa palapelikuviin. Löysimme sisälmyksistämme palapeli-ihmisen jäänteet, kun ystävämme Mari laittoi liikkeelle kaapissa nukkuneen avaamattoman 1500 palan palapelin. Toiset ystävät jo ahkeroivat sen valmiiksi alkuvuodesta ja valmistumispäivän kirjoittivat laatikon kannen sisäpuolelle, niin teimme myös me 16. maaliskuuta. Kyseessä oli Gustav Klimtin elämänpuu. Miellyttävä kuva teki palojen metsästyksestä mukavaa, kun ei niitä taivaspaloja tai vihreää ruohoa ollut ollenkaan, toki kuva on täynnä ruskeita ja kultaisia keltaisia kiemuroita, mutta niissäkin oli onneksi sävyeroja. Rakentaessa kuuntelimme Kissankehtoa tai sivusilmäilimme jotakin ohjelmaa. Tämän kaltaisissa tehtävissä kykenemme saumattomaan yhteistyöhön, kun molemmilla on oma puolensa palapelistä, eikä ole niin tarpeellista puhua yhtään mistään. Vaikka rakentaminen oli koukuttavuudessaan mahtavaa, niin kyllä se purkaminen vasta olikin, oli täydellistä lohkoa kämmenelle osia, kuin ohuita kauralastuja ja pilkkoa ne paloihin ja huiskia laatikkoon.

Meiltä palapeli lähtee taas seuraavaan osoitteeseen ja toiveena olisi, että kansi olisi joskus täynnä nimiä ja päivämääriä. Suosittelen kokeilemaan tämmöistä nukkuvien palapelien vapauttamista, jos ei ihan kokonaan uskalla niitä maailmalle laskea, niin lähipiirille kannattaa kyllä lainata. Lähimmät ihmiset eivät kehtaa hävittää yhtään palaa tai syödä tomaatteja palapelin yllä.

Valmistumisen edistymisestä raportoin ystävällemme Riikalle, joka sanoi huomanneensa, että palapelit ovat uusi värityskirja ja ne elävät nyt uutta elämää yhteisöllisinä "aula-aktiviteetteina". Kuulemma yliopistolla saa käydä lisäämässä palan paikalleen, jos mielii ja täälläkin olen nähnyt kirjastossa yhteispalapelin. Meillä tämä jakamisen ajatus syntyi siitä, että palapelin kuva kiinnosti heti monia eri ihmisiä, miksi ei siis näyttäisi palapelille monia eri koteja ja antaisi sen tuottaa päänvaivaa mahdollisimman monelle. Miettiessäni tämän merkinnän kirjoittamista ehdittiin jo yhdessä lempiblogeistani kertoa palapelitottumuksia.

Nyt odottelemme seuraavaa palapeli-ihastusta.

-Tuija-

Pakkaspäiviä

Joulupaketista paljastui viiden vuoden päiväkirja, kauniilla mustalla kangaskannella. Olen täyttänyt jokaiselle päivälle kylmän määrää, ulkotilan ja sisätilan havaintoja, ympäröivän maailman asioita, purkautuneita tulivuoria, vaaleja ja lakkoja. Asiat tuntuvat viiden vuoden päästä varmasti sellaisilta, ettei niitä muuten olisi muistanut.

Mökillä sellaiseen päiväkirjaan merkittiin kalasaaliit ja veden lämpötilat, soutumatkat ja ensimmäiset uimiset, vieraat ja myrskyt. Ehkäpä joku arjen museo joskus kiittää, että ihmiset ovat pitäneet pienistä havainnoistaan päiväkirjoja.

Meillä viime aikojen sisätilan havaintoja ovat olleet: pakkaspäivien aurinko, joka aamuisin riittää vitriinin ovesta sisään, kissan kaksi majapaikkaa keltaisen lampun alla hammaslääkärikaapin päällä sekä pahvilaatikossa kamiinan tulen äärellä. Keksittiin leipoa mustikkamuffinsseja yhtenä päivänä ja toisena päivänä Nestori järjesteli keittiön uusiksi. Ja uskotteko nyt kun näette, että ritarinkukka todella on neljällä kukallaan suurempi, kuin ihmispää ja kaiken lisäksi tämä on jo sen toinen kukkavana.

-Tuija-

Ennen kuin vuosi vaihtuu

Löytämöläisten taikajoulukuusi karistaa neulasia ja talonlämmittäjä saksii sen alaoksia kamiinaan. Taikajoulukuusi se on siksi, että se ostettiin löydetyllä vitosella kenties aidolta kuusitontulta huoltoaseman pihasta jouluaattona, vaikka luultiin jäävämme ilman kuusta. Joskus joulun taika voi löytyä parkkimittarin kolikkoluukusta ja huoltoaseman pihasta.

Pidimme jouluviikon tiistaina kotona kotijoulumyyjäiset ystäville ja tutuille. Nestori leipoi kolme päivää putkeen ja minä maalasin paperimassapalloja ja lahjapapereita. Tarjoilimme kaikille kävijöille granaattiomenaglögiä ja Nestorin erikoisherkkuja. Lahjapaperit ja pallot vietiin käsistä ja niin loppuivat myös kolmen päivän leipomukset ja hillopurkit. Tuntui siltä, kuin joulu olisikin tullut jo silloin, kun oli talo täynnä ihmisiä, romuhuoneen karmean kaaoksen keskelle raivattu pieni tila istuskeluun ja sopivasti hämärää. Leikkimyyjäisistä saatu palaute oli innostunutta ja saimme kätkettyä paperipusseihin joulumieltä tuoreen leivän muodossa. Ensi vuodelle on jo paljon ideoita.

Nyt kun seinäkalenterin viimeisen sivun viimeinen ruutukin on kohta huitaistu pois jää kummallinen olo, kuin alkaisi jotain uutta vaikkei ala, huijattu olo. Kiinalaisen uuden vuoden ajankohta on aina sopinut paremmin meille, tämä vuodenvaihto, kun tuntuu tulevan vielä, kun joulu kököttää nojatuolissa ja on vasta asettunut taloksi. Uusi vuosi on aina ollut ilonpilaaja, joka istuu täytekakkuun ja laittaa kirkkaat valot päälle ja pakottaa ulos ja pesemään tekolumet ja piparinmurut paidan helmasta. On osallistuttava ja haastettava ja aloitettava ja vietävä loppuun ja listattava ja oltava aina parempia, kuin viime tammikuussa. Täällä yksi pullamössösukupolven edustaja aikoo ilmoittaa, että päivää vaan, en osallistu yhteenkään haasteeseen, odottelen laskiaispullia ja kevätkukkia ja pitelen vielä hetken näitä kuusenneulasia villasukissa.

-Tuija-

Marraskuussa

 

Ripusteltiin talvivaloja, ne saavat palaa melkein koko päivän silloin, kun ollaan kotona. Viherkasvit puskevat kilpaa uusia versoja, yritin sanoa niille, että hei nyt on talvi, mutta ilmeisesti  en voi ymmärtää, kun en ole kasvi.

Iltaisin Muumilaaksossa on marraskuu ja Vilijonkka siivoaa. Seuraavana päivänä huomamme tekevämme samaa. Salongin vitriinissä majailee kaksi meduusaa, Niiskuneidin salainen akvaarioharrastus. Pöydällä persimonit haaveilevat mokkapaloista. Ne eivät tiedä vielä, että joku laittaa niiden oranssit olemukset pian hilloksi kattilassa.

Kaksi vaaleanpunaiseksi luvattua ritarinkukkaa pitävät meille nuppuista seuraa, kun vihdoin on koittanut lempikirjan selailusesonki. Jos ei sinulla vielä ole omaa Armas aika-kirjaa, anna sille mahdollisuus. Se on tehnyt jo vuodesta 2015 uutteraa työtään käännyttämällä meitä vähän enemmän marrasihmisiksi ja vähän vähemmän jouluallergisiksi. Eikä kirja ole tippaakaan vanhentunut parissa vuodessa, vaikka ruokabuumit tulevat ja menevät.

 -Tuija-

Lokakuussa

Lokakuussa meillä oli vahva aikomus kirjoitella syksyisiä muistiinpanoja tänne Löytämöön ja kertoa kuvissa näkyvästä keittokirjastosta, joka salongissa nököttää. Tämä hökötys on tehty yhdistämällä pari vanerinpätkää ja roskalavalta löydetty vaateteollisuudessa palvelu-uransa tehnyt metallihäkkyrä.  Tämä kirjasto on käynyt liian pieneksi sekä päällä olevalle viherosastolle, että koko ajan lisääntyville keittokirjakasoille. Meillä tuntuu käyvän niin kaikille kirjojen olinpaikoille. Nestori istuu usein lukemassa lukuisia kirjojaan tuon ikkunan äärellä lattialla vähintään kolme kirjaa auki. Oikeaa kirjahyllyä suunnitellaan salongin yhteen nurkkaan. Tällä hetkellä kesäiset kirjat siirretään hetkeksi syrjään talvimakujen tieltä.

Kirjaostoksilla kirjojen pääkäyttäjä on hyvin tarkka, reseptiikan pitää olla sopivan yllätyksellistä, liian samanlaisia kirjoja näyttää tulevan jatkuvasti. Kuvien pitää olla tunnelmallisia, kuten koko kirjankin. Joskus odotellaan alelaarin reunamilla, milloin joku tietty kirja tulee keltaisen tai punaisen hintalapun kanssa sinne, joskus on saatava joku kirja ihan painotuoreena. Itse selailen mielelläni, tykkään niistä kirjoista, joissa on reseptin mukana joku tarina, mutta keittiössä lähinnä tyhjennän astianpesukonetta ja istun lattialla lämmittelemässä kamiinan ääressä.

-Tuija-

Taikina auttaa

Se mittaa suureen metalliseen kulhoon ainekset, laittaa kannen päälle ja menee nukkumaan. Astiassa herää yön aikana elämä. Huomenna on tilattu aika terapiaan. Onneksi ajanvaraus tehtiin ajoissa, sillä muuten tämmöiseen ei olisi ollut viikon vieterinvenytyksessä tilaa.

Aamulla se jatkaa kulhon parissa, paisuttaa jauhoin ja laittaa toivomuksesta rusinoitakin. Vaihtaa kannen kenties leivinliinaksi, en tiedä varmasti, koska annan sen toimia häiriöttä. Tälle on varattu aikaa koko päivä, on tärkeän henkilön seitsemäskymmenes syntymäpäivä ja illalla on toimitettava korillinen pullaa.

Kysyn keittiössä siltä onko kivaa, sillä sen ilme naamalla on keskittynyt ja tyytyväinen. On, taikina on parasta terapiaa, sanoo se. Ovat olleet selvästi liian kauan erossa toisistaan nuo kaksi, jauhot ja jauhonpöllyttäjä. Tuoksu valtaa portaikon ja luikertaa täyttämään kaikki huoneet, se on lämpimän uunin tuoksu.
Saan maistiaisia suoraan naaman eteen, tiedän, että tässä se harvoin epäonnistuu, tämä maku on sen oma juttu. Se tekee karjalanpiirakoitakin, kun sitä huvitti. En raaskisi syödä, kun niitä on niin vähän ja sitten on taas vähemmän. Uskallan kuitenkin, yhdellä kertaa menee ainakin kolme. Illalla toimitamme juhlaa varten korin täydeltä pullaa ja mummolle maistiaisen.

Tällä jaksaa taas. Jonkun sisäinen rauha voi olla taikinassa.

-Tuija-

Se puhuu

Sain kerran idean, kun katselin roskalavalta löytyineitä vanhoja Singerin päättömiä naisia, että mitäköhän on sellaisen sisällä. Asia vaivasi minua kovin, olisin halunnut ratkoa kankaan auki ja kurkkia sisälle, mutta ajattelin, etten osaa kuitenkaan laittaa nukelle uutta kangasta yhtä kauniisti päälle, joten juttu vähän unohtui. Meille ajautui (hyvin yleinen tilanne) kaksi vanhaa ja toimivaa kaiutinta ja kuvitelmissani näin mallinuken ja kaiuttimen yhdessä. Ehdotin Nestorille, voisiko mallinukesta tehdä kaiuttimen jotenkin kauniisti ja sen jälkeen kiinnostus tehdä kuorintaoperaatio nukelle heräsi.

Meillä oli nukkeja kaksi ja toinen nukeista oli sopivampaa kokoa alkuperäistarkoitukseensa, joten otimme käsittelyyn isokokoisemman. Kankaan alta löytyi kerros pehmikettä ja sen alta muotoiltua pahvia. Nukelle oli varmasti roskalavalle heitettäessä tullut vyötärömurtuma, joten pääsimme helposti  käsiksi sisuksiin.

Murtuman takia koko nukke piti vahvistaa metallisin tukiraudoin ja paperoida moneen kertaan. Kaiuttimet Nestori laittoi molemmin puolin lantiota ja jottei ääni olisi aivan luolamaisen ontto jäi lantiolle vielä aukot.  Kaiuttimissa olleet johtojen ulostulot pystyttiin hyödyntämään, mitään kaupasta ostettua ja uutta ei nuken uuteen asuun tarvittu. Sanomalehti, liisteri ja voimapaperi löytyivät myös omista varastoista.

Nyt nukke näyttää tältä. Se on aavistuksen vino, mutta oikeastaan se sopii sille hyvin. Ajatuksena on pukea sille kaunis minihame, jotta kaiuttimet jäävät piiloon, mutta muutoin se saa olla voimapaperin värinen ainakin niin kauan, kunnes kyllästyn ruskeaan ja maalaan sen.

Vielä se ei ole koesoittoa enempää toimittanut uutta virkaansa, sillä oikea paikka tälle päättömälle naiselle on tulevaisuuden olohuoneessa.

-Tuija-