Tuija on käsillätekijä ja uuden luoja, jolle on tärkeää saada tehdä asiat omalla tavalla ja luovasti. Työhuone talossamme on Tuijan oma kammio. Tuija on valoja sammutteleva pimeyden lapsi, joka nauttii lämmöstä ja neuletöistä. Taiteen hän nauttii saatesanat lukien ja teosluettelot kotiin varastaen. Tuijan mielestä hyllyssä olevien kirjojen tehtävä on kuiskailla maailmojaan sisäilmaan. Tuijan kodissa on puhtaat keittiön pöydät, mutta piirongin ja kaapin päälliset valtaavat vaihtuvat asetelmat ja röyhähtäneet installaatiot. Hän pukeutuu mielellään mekkoihin ja hameisiin, housut ovat poikkeavuus. Hän on navigaattori ja autoradio. Kenkänsä hän kuluttaa pohjat toispuoleisesti tallaten. Tuija on vilukissa ja kotiinunohtuja. Teensä hän nauttii mielellään jäähtyneenä.
Kun kysyin, tämän hetkisistä inspiroivista asioista, sain vastaukseksi seuraavan listan: Kukkasipulit, merenelävät, korut, helmikirjonta ja paljettien ompelu, isot linnut, perunalastut, lautapelit, kirjojen silittäminen ja haistelu, helpot sudokut, kimaltavat kengät, omituiset vanhat saviesineet, talvimetsän äänten muuttuminen kevätmetsän ääniksi, laatikointi, purkittaminen, valkosipulimajoneesi, tutut paikat, vieraat paikat, polut, koirat, legot, unet, koukuttavat televisio-ohjelmat, epäolennaiset tiedot, korkeat kalliot, luurankopuut, lastenkirjallisuus, urbaanit fossiilit, kirjansidonta, vesivärit, hiiviskely, jännittävät ammatit, äänimaisemat eri tiloissa, oksat, ääneenlukeminen, omat vitsit ja niille nauraminen (muka parempia, kuin Nestorin puujalat), puheenomaiset runotekstit, ystävät lähellä ja kaukana.
Tuijalla on ollut blogeja vuodesta 2008 lähtien. Tämän rinnalla hän pitää myös omaa Saapasjalan salonki -blogia.
Tuijan löytää instagramista nimellä loytamontuija ja samalla nimellä Pinterestistä.