11.7.2019

Terveisiä kukkivasta metsästä



































Moottorisahan tuoksu ja etenkin laulu kaikui pitkälle. Kävimme nuuskimassa moottorisahataitajia puunveistopäivillä Mustilan arboretumissa. Oli siellä niitä karhuja, tietenkin, mutta oli myös muuta, taitoa ja työvälineitä, tekijöitä kaukaakin. Arboretumilla on taidepolku-hanke, jossa taidetta sijoitetaan tietyn reitin varrelle ja mikäli ymmärsin oikein olivat nämäkin viikonlopun aikana syntyneet teokset tulossa tuon polun varrelle. Siitä en löytänyt tietoa onko polun varrella vain puuveistoksia vai kenties jotakin muutakin.






Tämä oli vasta toinen vierailumme Arboretumissa, vaikka se ei ole kovin kaukana meiltä paikan valtava koko tekee siitä kokopäiväkohteen, eikä pienen piipahduksen aikana ehdi nähdä oikein mitään. Viime syyskesällä oli hirvikärpäsiä ja kenties erimielisyyksiä suunnan ja kartanluvun suhteen. Nyt päätimme ottaa pienemmän palan haukataksemme ja näimmekin ihan toisenlaista kasvustoa. Ihastelin eri saniaisia ja monia lehtimuotoja ja värejä. Siellä täällä oli sormustinkukkia kuin soihtuina ohjaamassa kulkua ja niissä tasainen kimalaisliikenne. Monissa hortensioissa oli kukkajuhla käynnissä ja aluillaan ja kyllä siellä jokunen magnolia ja alppiruusukin vielä kukki viimeisillä kukillaan. 

Jos olet lähistöllä, asuntomessuilla vaikkapa, käy tutkimassa Mustilassa luonnon rakennustaidetta. Miettimässä aikaa ja ajan kulumista vanhojen puiden kanssa ja haistelemassa metsänpohjaa sateen jälkeen. Siinä saattaa pulssi tasaantua ja mielikuvitus herätä unestaan. 


-Löytämön Tuija-




21.6.2019

Leikkijuhannus


































Viime sunnuntaina vietimme juhannusta jo etukäteen, serkut toivat pöydän täyteen kaupan herkkuja ja lautapelitaistot kävivät kiivaina pionin tuoksussa. Olen edelleen hieman suivaantunut, etten päässyt maailman ympäri kahdeksassakymmenessä päivässä. Ilta päättyi laitumelle, jossa osoittauduimme kummallisen pelottavaksi väeksi, eivätkä märehtijät halunneet tutustua meihin, yritimme kyllä keskustella heidän kielellään, mutta ilmeisesti saimme aikaan loukkaavia lausuntoja. Auringonvalo oli illan tullen mehevä ja jokainen askel nosti kasvien seasta valkoisia perhosia ilmaan.



Ajattelin koota muutaman juhannusvinkin (listasta ei löydy perinteisiä mökki-makkara-autoletka-huoltoasema-kukkaseppele-akselille asettuvia asioita):

- Areenassa on vielä muutaman päivän suosikkielokuvani Enoni on toista maata, katso se tai toinen Jacques Tati elokuva Lystikäs kirjeenkantaja, joka tulee katseltavaksi lauantaina. Juhannuksena saa aivan hyvin olla sisällä, älä usko niitä, jotka yrittävät väittää muuta.

- Kirjahyllystä voi kaivaa Tove Janssonin Vaarallisen juhannuksen tai jos on liian kuuma, voi lukea saman kirjoittajan Taikatalven ja viilentyä Hemulin hiihdellessä. Ääneenlukemisen ystävinä suosittelemme lukemaan ääneen, oli paikalla kuulijoita tai ei.

- Suosikkimuseomme Serlachius museot Mäntässä ovat auki juhannuksenakin, enkä edes huijaa.

- Ja kaiken lisäksi Purnukin kertoo olevansa auki klo 11-18.

- Mänttään ja/tai Orivedelle valitsisin maalaisteitä elämyksen saavuttamiseksi ja mukaan kehottaisin ottamaan ihan oikeita cd-levyjä matkamusiikiksi.

- Illuusio tyhjistä kaupunkien keskustoista on menneen maailman puhetta, kaupunkijuhannus ei ole ollut mikään erikoisvalinta vuosiin, mutta jos hiljentynyttä tunnelmaa on kaipaava hautausmailla saattaa olla rauhallista.


Kommentteihin voit jättää oman juhannusvinkkisi, joka ei asetu mainitsemalleni mökki-makkara-autoletka-huoltoasema-kukkaseppele-akselille.


-Tuija-

Salainen arboretum

































































Ennen Purnun avajaisia päätimme löytää salaperäisen Hörtsänän arboretumin Orivedeltä. Suhtauduin omaan ideaani pienellä varauksella, sillä isolta tieltä juuri oikealle pikkutielle kääntyminen ei aina ole niin yksinkertaista ja salaperäiset paikat eivät ilmoita itsestään suurin kuohuin. Olin valmistautunut eksymään, mutta ihme kyllä löysimme itsemme oikeasta paikasta. Hörtsänän arboretum sai ansaittua huomiota Ylen Egenland-ohjelman käytyä paikalla. Luultavasti moni päätyykin paikalle nähtyään ohjelman tai luettuaan tämän artikkelin. Mekin innostuimme, sillä unohtunut puutarha sanaparina saa uteliaan kasvimielen kuvittelemaan satumaailmoja ja onhan Herra Löytämön elämän suurin haave perustaa arboretum.









Kyllä satu meitä odottikin peltotien päässä puiden katveessa, verenimijäin tanssi, saattoi olla sen sadun nimi. Mutta jotakin lumovoimaa paikalla tosiaan oli, sillä vaikka naama ja kädet olivat kansoitetut lentävillä neuloilla pystyi silti kuvittelemaan kuinka hienolta paikka on loistonsa aikana näyttänyt ja miten viehättävä se toisaalta on nytkin, sillä keskeneräisyys on kaunista, eikä luonnolle voi asettaa aikataulua, kun puun aika on päättynyt sitä eivät ihmeet pelasta ja kun vuorikaunokki johonkin haluaa se sinne menee.

Ihmisen kädenjälki näkyy parhaiten käytävillä ja perennapuutarhassa, joka on alueen keskellä. Puut elävät enemmän omaa elämäänsä, osa on jo kunnioitettavan suuria, eikä niitä tarvitse olla kaitsemassa jatkuvasti. Alueella on lukuisia kiviportaita ja ne korostavat paikan ainutlaatuista henkeä. Tämän sadun keskellä unohtaa olevansa siellä missä on, aivan autoja humisevan tien vieressä, muutaman kilometrin päässä Oriveden keskustasta ja aikakin jollain tavoin katoaa tai muuttaa muotoaan.


On mielenkiintoista jäädä seuraamaan mitä seuraavina vuosina tapahtuu, paikka ei nuku enää unohduksessa, vaan vieraskirjassa on puumerkkejä liuta. Työ ei helposti lopu ja mikäli paikalla ahertaa edelleen vain yksi puutarhuri voi paikan maaginen luonne todella säilyä, sillä yksi ihminen lapioineen ei ehdi joka nurkkaan. Alueella on kunnostuksen alla oleva puutarhurin punainen tupa, joka näkyy kuvissakin, mutta itse puutarhuriin emme törmänneet. Suosittelemme kohdetta kasviuteliaille, seikkailua pelkäämättömille katveessa viihtyville. Tämä ei ole mikään teennäinen ideapiha, jossa käyskennellään hepeneissä eväskori käsivarrella, täällä voi kokea oikean salaperäisyyden.


-Löytämön Tuija-


Hörtsänän arboretum, Onnistaipaleentie 11, 35300 Orivesi. Kun löydät itsesi kodalta olet perillä, jatka siitä jalan, vieraskirja löytyy opastaulun laatikosta, muista merkitä siihen käyntisi.



20.6.2019

Purnun Lumous





























































Ihon valo, kun astumme tilaan, jossa Ola Kolehmaisen ja Berit Talpsepp-Jaanisoon teokset kohtaavat ja jostain syystä hohtavat jotenkin samoin, kuulaasti. Molemmissa on oikeastaan kyse rakennelman rakentamisesta uudestaan, toinen rakentaa uuden harmonian rikkomalla pyhän symmetrian ja toinen saksii ihon haluamaansa järjestykseen luoden kokonaan uuden muotokuvan. Jokin klassinen kohtaa uuden tekemisen tavan.

Olemme Purnussa, Orivedellä. On taas uusi kesä ja uusi näyttely. Meitä jännittää, sillä parhaimmillaan hyvän näyttelyn jälkeen kulkee viikonkin ajatukset puolittain nähdyn ja koetun sisällä, joskus taas mitään ei jää käteen ja maku on vetinen. Suosikkikuraattorit eivät onneksi petä koskaan, eivät tälläkään kertaa. Jatketaan eteenpäin.

Vaihtaessa pimeään tilaan on Sami van Ingénin lyhytelokuva Polte täynnä tulenvaloa, palaneen käryä ja mielenkiintoista oivallusta siitä, mitä ihmisen valta on suhteessa luonnon voimaan. Teuvo Tulion Nuorena nukkunut -elokuvan tulipalossa tuhoutuneita osia on käytetty materiaalina ja herätetty uudelleen henkiin. Regina Linnanheimon kasvoilla juoksee tulen jälkiä ja 15 minuuttia lumousta osoittautuu koko näyttelyn liimaksi.  

Kyse on siis valosta, yön valosta, ajovalosta, pyhän tilan valosta, ukkosen valosta, tulen valosta, äkkivalosta, valokeilasta, valosta syvyyksissä, unohduksen vähävalosta, valosta valokatteen alla, asioiden asettamisesta valoon ja tämä kaikki lumoaa sen, joka on siihen valmis.































































Kyse on myös siitä, kuinka korpi ottaa vallan puutarhassa, kuinka ihminen yrittää asetella ja rakentaa ja lopulta kuitenkin kasvimaalla kasvaa koivu ja horsmapelto. Tai toisaalta kuinka ihminen jättää jälkeensä omenapuun silloin, kun asumuksesta voi olla jäljellä enää kivijalka. Kati Immosen maalaukset ovat täynnä yksityiskohtia ja Leikkimetsä-sarjan teoksista tulee mieleen Japani. Niitä katsellessa tekee mieli itsekin asetella männynoksa, koiranputki ja tiskiharja ikebanailemaan maljakkoon ja leikata punaherukka bonsaiksi. Näiden teosten seurassa ylväänä seisoo Paavo Halosen Mies tahtoo rakentaa. Se on selvästi valmis raivaamaan pihlajakättensä voimalla, valmis käymään taistoon villiä vastaan. Eikä vastaseinällä tuijottava Korpi vastaan puutarha, ole sille homma eikä mikään.




































Sisäpihalla teemaan yhdistyy ajatus elävistä mielipidepalstoista, huoltoasemista ja torikahviloista, jotka possumunkin sokereita metsästävän kärpäsen mielestä saattavat kuulostaa yhtä kakofonisilta, kuin Emma Rönnholmin ja Salla Vapaavuoren Mielipidepalsta -teoksen kirjoitukset, jotka on kerätty verkon keskustelufoorumeilta ja sanomalehdistä. Palsta on pitkä pöytä, siellä eivät keskustele pahvimukit ja palasokerit vaan kasvit. Kasvien yhteyteen on laitettu lajikyltti ja mielipide, kasvista tulee puhujan hahmo. Teosta voi seurata osoitteessa mielipidepalsta.fi, teos muuttuu ja kasvaa, se rönsyilee, joku ehkä tukehtuu, toinen jyrää, kolmas sinnittelee samanlaisena ja neljäs pudottaa kukkansa. Jo nyt katsomalla oheisesta linkistä kasvun edistymistä voi nähdä monta muutosta. Herää kysymys ehtiikö jättikurpitsa muodostua jättimäiseksi ennen kesänäyttelyn päättymistä.

Ensimmäisessä paviljongissa tanssitaan joutsenena, siellä Maippi Ketolan animaatiossa roskatanssija esittää soolonsa roskien ympäröimänä, joutsenen viimeisen laulun. Runollisia roskia ja maailman tila pyörähtelee näytöllä. Viereisessä paviljongissa sirittää sirkka, Idänhepokatti. Ladan kanssa tilan jakavat huikeat taidokkaat ja miltei uskomattomat Kalle Lampelan kuvat, joiden teostiedoissa todella lukee värikynä tai lyijykynä paperille.


































Paviljonki 6 tarjoaa uuden näkemyksen Taisteleviin metsoihin ja heti ovella täytyy olla varovainen, ettei vahingossa törmää liukastelevaan Sokeaan peuraan, näiden jännittävien otusten seurassa ovat Kristiina Uusitalon maalaukset, joiden henki on terävä ja pehmeä samaan aikaan. Erityisesti tämän tilan teokset koen hankalina avajaishumussa, en pääse sisälle omaan kokemisen kuplaani ja kaipaisin enemmän aikaa olla näiden kanssa. Toivon vielä palaavani näidenkin ääreen.

Vaikka edellisissä mainituissa löytyy jotakin taianomaista, salaperäistä ja kutkuttavaa on lumoutumisen hetki se, kun kohtaa kahisevat rönsyilevät kankaat, soturimaiset hahmot, joiden päät ovat kääntyneet pois. Kyseessä ovat Lauri Laineen maalaukset. Mieleni leikkii, näkee kuvien hahmot pitelemässä roskapusseja ja romuja, maailmanlopun raivaamista ja jatkuvaa valmiutta. Yhtä hyvin tanssia, soittimia, valmistautumista juhlaan tai koitokseen. Näiden maalausten äärellä voisin viettää koko kesän, niissä on jotakin, jota on vaikea kuvailla. Ehkä samaa miettii Berit Talpsepp-Jaanisoon Kleopatra, joka on asettautunut maalausten ääreen makaamaan, ehkä ne ovatkin hänen sotureitaan tai viihdyttämässä häntä.

































































Tänä vuonna Aimo Tukiaisen taideriiheen houkuttavat Paavo Halosen teokset, jotka ovat kuin tilattuja tilaan, ne asettuvat sinne hyvin Tukiaisen teosten sekaan pieniksi salaisiksi kertomuksiksi. Olemme molemmat seuranneet kyseisen taiteilijan teoksia jo pitkään ja nyt viimein näimme niitä mitä parhaimmassa ympäristössä. Paavo Halosen kyky yhdistellä esineitä toisiinsa luo omanlaisensa maailman, runollisen universumin, jossa jää odottamaan uutta tarinaa. Ei voi olla aivan varma onko hämähäkki seuraavan kerran munankuoren päällä, onko se osa vai asettunut osaksi.

Monien teosten kohdalla haluan vielä miettiä, käydä paikalla toisenkin kerran ja tutustua lisää ja todella keskittyä.
Pidän erityisen paljon siitä, että monissa teoksissa leikitään, mutta sävy ei ole hupailua ja viihtymistä, vaan taustalla on pohdintaa maailman tilasta. Kokonaisuus on ehjä, se sopii poukkoilijalle, ei ole niin merkitystä missä järjestyksessä näyttelyä kiertää, kaikki asettuu paikalleen, kuin olisivat tulleet jäädäkseen. Löytämöläiset suosittelevat painokkaasti. Toinen meistä saunakulttuurin hikoilevana ystävänä uhoaa menevänsä Purnun savusaunaan vielä tänä kesänä, joten kenties se tarjoaa hyvän hetken rauhoittua näyttelyn ääreen uudelleen.

Mene siis katsomaan mitä asiaa on jättikurpitsalla, perunalla tai metsäkurjenpolvella. Me yhdistimme Oriveden matkaan toisenkin kohteen, siitä lisää seuraavassa.


-Löytämön Tuija-



Purnu löytyy osoitteesta Mustasaari 63, 35100 Orivesi. Lauantaisin näyttelyssä on opastus klo 15-16. Näyttely on avoinna 16.6. - 11.8.2019. Ohjelmasta ja tapahtumista löydät lisätietoa osoitteesta www.purnu.fi

Löytämössä myös viime kesän Purnun näyttelystä Toisto.

Kuvissa näkyvien teosten taiteilijat:
1&2: Berit Talpsepp-Jaanisoo
3&4: Kati Immonen
5: Emma Rönnholm & Salla Vapaavuori
6: Kalle Lampela
7: Lauri Laine
8: Paavo Halonen

13.6.2019

Kesäkuu

































Saan postikortin Moskovasta ja kirjeen Oslosta, yritän vastata, mutta tylsyyden auvossa ajatukset kulkevat aina samoin: paistaa, porottaa, ropisee, joku inisee, nyt jyrisee, siinä tärkeimmät ja jossain välissä syödään. Nuppujen poksahdusta odotetaan kuin ihmettä, sillä luulemme, että nukkuva jättiläinen on ilmestynyt monien kesien takaa ja mikä pettymys, kun jättiläinen onkin ihan vaan punainen, eikä mustavalkoinen. Terälehtisadetta ja mystisiä toukkia, aidan piikkejä ja kahvit pöytäliinalla. Siimes on täällä joka vuosi enemmän, kuin aiemmin (ei Pentti), hetkittäin jopa viihdymme sen seassa. Kahdeksassa kesässä olemme jo painaneet oman jälkemme tänne ja joitakin neliöitä siitä jäljestä voi jo kutsua pihan sijaan puutarhaksi. Vaikka toimisimme istumaan käskijöinä, eivät vihreälehtiset ystävämme kuuntele toiveita, niillä voi olla muita aikeita. Osa kasvustosta muuttuu mehuksi ja piirakoiksi, jotkut laitetaan maljakkoon, jonkin aikaa kestää tämä oman kukkakaupan kausi. Kissanmutkan kimppu ja röyhäke. Muurahaiset muuttavat leijonanhammaskasaan, jonka kitkijä jättää kuivumaan. Heinänuha ylättää niistäjän jälleen.


Blogeja ei lue kukaan, mutta Löytämö on silti täällä, vaihtolämpöisenä se torkahtaa joskus pidemmäksikin aikaa, mutta elää se kuitenkin. Toivoisin tästä päivästä seuraavaan pimeyteen asti seikkailuja uusiin ja vanhoihin paikkoihin. Kirjoja ja merkintöjä, kakkuja tietenkin. Vinkeistä ja tienviitoista hyviin paikkoihin Löytämö tunnetaan, tässä seuraa pari vinkkiä Porvooseen:

- J. L. Runebergin kotimuseo Porvoossa, osoitteessa Aleksanterinkatu 3. Siellä erityisesti Fredrikan puutarha, syreenimaja (mikä mainio eväspaikka ja postikortinkirjoitustunnelma) ja museon puolella Fredrikan viimeiseksi jäänyt käsityö, jossa puikkopidikkeinä pikkuiset (kenties hopeiset) saappaat.

- Galleria Vanha Kappalaisentalo Porvoossa, osoitteessa Välikatu 13. Siellä Synnöve Dickhoff, Helena Kaikkonen, Ulla Pohjola, Kaija Poijula: Alku ja juuri -yhteisnäyttely 1.9.2019 asti. Siellä erityisesti tämä yksi, jonka äärellä ei oikein uskalla hengittää.




-Tuija-

12.12.2018

Kun Herra Löytämö keramiikkakurssille meni




































On siitä puhuttu, mutta nyt se viimein tapahtui. Aloitin syksyllä keramiikan. Nuorena poikana olin toki käsitellyt savea Wellamo-mummoni opastuksella, mutta taitaa se tilanne kuitenkin olla hieman eri näin 29-vuotiaana, kun aivoissa pulppuaa ideoita ja elämä on jo muokannut tekijää ja mieltymyksiä. Onnekseni savi on taipunut hyvin taiteilijan tahtoon.

Aavikkokettu on menossa lahjaksi, se on terrakottasavea. Sen jaloista puuttuu vielä kynnet, ne vuollaan omenapuusta ja maalataan mustaksi. Lankakulho oli Tuijan tilaus ja se on tehty valkosavesta. Tässä vaiheessa tutustutaan vasta eri savilaatuihin. Alkuvuodesta avaan sinisen saven ja mustan saven pakkaukset.

Preeriakoira jäi odottamaan lasitusjonoon ja siitä on hyvä jatkaa vuoden alusta, kun kurssi taas jatkuu. Täytyy todeta, että kyllä se lasittaminen on vaan NIIN jännittävää, koskaan ei tiedä mitä uunista tulee ulos. Tähän mennessä ei ole tullut epäonnistumisia, pelkkiä iloisia yllätyksiä, ihme.




- Herra Löytamö - 


26.11.2018

Peittoon kääritty


































Marraskuun ruskeiden iltojen sisuksissa pistelin viimeiset pistot pikku-Ahtin pikkupeittoon, jossa oli taustakankaana joku Jenni Ropen Marimekko-kangas ja tilkkupuolella kaikenlaisia jämiä, nekin Marimekkoa. Tästä marraslahjasta tuli tekijänsä näköinen, reunat mutkalla, kaikki vinossa ja sinne tänne säntäilevä tekemisen tapa, eikä viivotinta paljon pidelty hanskassa. Onneksi värit on kivat ja mitä se vauva mistään vielä ymmärtää, tyyppi on juuri ja juuri kolme kuukautta ja sillä on kuitenkin läheisinään sellaisia enemmän filosofisia, kuin insinöörimäisiä tyyppejä, joille on tärkeää enemmän se, mitä ajatuksia peitolla maatessa voi syntyä.

Löytämössä ei paljon ole näkynyt mitään kätten tekeleitä, vaikka aina joku on kesken, villasukka tai joku vaikeammin määriteltävä kokonaisuus. Elämä on projektien loppumaton virtaava vyörymä ja siltä täällä kotonakin aina näyttää. Iso osa tekeleistä lähtee lahjaksi ja monesti joku sivusta projektia seurannut miettii, kuinka raaskin laittaa niin paljon aikaa jonkun lahjaan. Tykkään tehdä, mutten välttämättä ole valmiiden asioiden ystävä, on helpompaa antaa ne pois. Seuraavaa peittoa jo suunnittelen, toki luulen nyt, että siinä malttaisin tehdä toisin ja kehittää omaa tekemistä, mutta todennäköistä on, että luisun taas sille tielle, missä linjat mutkittelevat ja risteilevät ja neula vääntyy sormissa kaarelle.


-Tuija-

30.10.2018

Kierroksilla kirjamessuista


































Olipahan kirjamessut! Olimme messukeskuksessa kahtena päivänä, avajaispäivänä torstaina ja viimeisenä päivänä sunnuntaina. Ostosmielessä emme näille messuille lähteneet, vaan kuuntelemaan puhetta kirjallisuudesta ja sitähän riitti. Ja jos totta puhutaan olimme niin tiedonjanoisia, että ruoat ja viinit saivat olla ihan rauhassa toisessa hallissa, meitä kiinnosti vain kirjat.

Selatessa messulehteä tuli sellainen olo, että haluaa haljeta ja olla kolmessa paikassa yhtä aikaa, kun parhaimmillaan hyvää ohjelmaa oli niin paljon, että joutui tekemään hankalia valintoja siitä mitä menee kuuntelemaan. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että kiinnostuksen kohteemme ovat melko rönsyilevää sorttia taiteesta hyönteisiin ja kaikkea siltä väliltä. Ja kun oli kuunnellut kolme tuntia putkeen hyvää puhetta kirjojen maailmasta oli niin pyörällä päästään, että piti ihan vaan tuijottaa tyhjyyteen ja syödä eväspullaa hiljaa paikallaan.

Erityisen inspiroivia olivat Kati Rapia ja Juha Hurme kirjallaan Pyrstötähti, Heikki Kännö, Lassi Hyvärinen ja Mikko Rimminen sekä Pirkko Soininen, eikä unohdeta HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaita (arvaus on jo kuka voittaa). Suuresti pidimme myös Kuvittajat ry:n ideasta, jossa kuvittajat esittelivät työtään ja pitivät työpajoja. Ehkä ensi vuonna uskalletaan antaa jo ihan oma lava kuvitustaiteelle ja ottaa askel lastenosastolta muiden lavojen sekaan. Näitä samoja kuvittajiahan on kiittäminen siitä, että tänäkin syksynä ilmestyneiden kirjojen kannet ovat toinen toistaan hienompia.

Sunnuntain aloitukseksi riensimme etsimään Laura Pehkosen uutta julkista teosta Pasilan betoniseen syliin, aivan kirjaston kulmilta löytyy tämä kuvien teos. Se koostuu monesta osasta betonisen kaiteen kyljessä, se ei huutele, eikä hyppää naamalle, mutta ihastuttaa. Kurkista, jos kuljet ohi.



Lukuhimo on nyt pahimmillaan ja se on luultavasti tämän vuodenajan syytä, toinen on koukussa paksuihin sarjakuviin ja mytologisiin teksteihin, toinen haukkaa kirjaa kirjan perään ja jaarittelee niistä ystävilleen, jotka eivät ole lukeneet samoja kirjoja. Ja sitten on vielä ne loppumattomat suunnitelmat siitä mitä aikoo lukea, se lista piteni messujen jälkeen huomattavasti.

Löytämö kiittää kirjamessuista, toivottavasti ensi vuonnakin pääsemme paikalle!


-Tuija ja Nestori-

10.10.2018

Arvonta suoritettu













































Madeleinepeltiin ripoteltiin numerot 1-8 satunnaiseen järjestykseen ja lisäksi numerolappuihin laitettiin arvontakissan herkkua, pakastekuivattua villisikaa. Auringon paistaessa armoton arvontakissa valikoi neljä voittajaa. Kamerankäyttäjän piti olla nopea, etteivät valtaisaan kitaan saakka päässeet myös itse numerot. Arvontakissa on nyt puhunut ja valinnut numerot 2, 4, 5 ja 7. Onnittelumme. Olemme yhteydessä voittajiin henkilökohtaisesti ja kirjamessuista lisää raporttia myöhemmin.

-Tuija-

3.10.2018

Kiivetään kirjavuorelle


































25.10.-28.10.2018 on Helsingin Kirjamessut ja me Löytämöläiset suuntaamme kirjanhimoiset nokkamme messukeskuksen valojen loisteeseen, kenties jo avajaispäivänä. Tuo kotilolla ratsastava on Nestori ja kasvuston katveesta suosikkikirjailoitaan väijyvä on Tuija, tuo kolmas voit olla SINÄ.

Sillä nyt kävi niin mukavasti, että olisi messulippuja arvottavana neljälle teistä Löytämön lukijoista. Ei ole parhaimmissa urheilukilpailuissakaan neljää voittajaa, mutta kas kun Löytämössä sekin on mahdollista.

Kerro tämän merkinnän kommenttilaatikkoon mikä tai kuka oli lapsuutesi kirjallinen sankari ja olet mukana arvonnassa ja hei sähköpostiosoite kannattaa eli pitää mainita, lähetämme messulippusi sinne. 

Ja maata innoissaan höyrypäisinä kuopivat ystävämme Riikka ja Maria tiedoksi teille ennen kuin sieraimistanne nousee savu, että yhden kerran voi osallistua ja yhden lipun voi voittaa sillä osallistumisellaan, mikäli arvontakissa niin päättää.

Armoton arvontakissa laittaa käpälänsä arvontakoneeseen Aleksis Kiven päivänä 10.10. klo 12 siihen saakka on aikaa. Kerro arvonnasta myös kaverillesi Penalle ja Virpille, niitäkin saattaa kiinnostaa.

Onnea arvontaan!

-Tuija ja Nestori-


Liput saatu messukeskukselta arvottavaksi. Lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn yhtenä messupäivänä ja se lähetetään sähköpostiisii QR-koodina.