Anopinkielen tuoksu

Kissanmutkassa kaikki on mahdollista: anopinkieli päätti kukkia. Ensin se teki varovaisen vihreät kukkavarret aivan salaa. Niissä oli vihreän pienen pavun näköisiä nuppuja, jotka venyivät soikeammiksi päivittäin, löysin yhden ja samalla huomasin, että niitä onkin kolme pitkää kukkavanaa. Lähimpänä ikkunaa ollut avasi kukkansa ensimmäisenä, tuoksu oli uskomattoman voimakas, jopa niin voimakas, että anoppi oli siirrettävä yöksi toiseen huoneeseen haisemaan, että sain nukuttua. Olisikohan Max Perttula kiinnostunut tämmöisen anoppituoksun lanseeraamisesta, täällä olisi nyt materiaalia. Nyt menossa on toinen kukkiva vana. Tämä kyseinen kukkija on anopinkielikokoelman kummajainen, sen yksi lehti on reilusti yli metrin mittainen ja yhden lehden se taivutti sivulle viistosti alaspäin, kuin tanssillisen kädenojennuksen tehdäkseen. Hirveä erikoisuudentavoittelija ikkunallamme.

Perjantaina olin ystäväni Annan kanssa Lahden Pihapiiri-messuilla, joiden paras anti näkyy toisessa kuvassa. Olimme kuuntelemassa, kun Hannimari Heino ja Kristiina Wallin lukivat otteita  Puutarhakirjeistä. Juuri tätä kirjaa olen kaivannut, kun on lukenut joka vuosi samat Mari Mörön puutarhakirjat sitä kaipaa jo jotakin lisää, onneksi myös Mari Mörö on kirjoittanut lisää, ei tässä kukkaismielisellä kasvisielulla ole hätää, kun saa upota hyvien kirjojen syleilyyn. Tästä teoksesta kenties lisää, kunhan olen sen ensin hitaaaaaasti nautiskellut.

Lopuksi pari kuvaa messuilta, jotka olivat melko samanlaisen tuntuiset, kuin aiemmatkin. Ihastelimme lahtelaisten koulujen Unelmien piha- pienoismalleja ja piirroksia, oli suklaasuihkulähdettä, kauppaa pihalla ja melko monessa trampoliini, inspiroiduimme puutarharomuroboteista ja hienosti huovutetuista linnuista. Pystyin välttämään huijaussipulit ja taimiostokset, meillä on niin hankala säilyttää ennen istutusta mitään kasveja, kun eräiden kanssa-asujien mielestä ne ovat ennen kaikkea ravinnoksi kelpaavaa ihanaa vihreää silputtavaa. Odotellaan kesäkuuta ja sitä, kun saa luvan kanssa mennä puutarhamyymälään ja iskeä taimet heti maahan kotona.

-Tuija-

Palat kiertoon

Mikäli olet seurannut Herra Löytämön puuhia instagramissa olet varmasti törmännyt maaliskuussa palapelikuviin. Löysimme sisälmyksistämme palapeli-ihmisen jäänteet, kun ystävämme Mari laittoi liikkeelle kaapissa nukkuneen avaamattoman 1500 palan palapelin. Toiset ystävät jo ahkeroivat sen valmiiksi alkuvuodesta ja valmistumispäivän kirjoittivat laatikon kannen sisäpuolelle, niin teimme myös me 16. maaliskuuta. Kyseessä oli Gustav Klimtin elämänpuu. Miellyttävä kuva teki palojen metsästyksestä mukavaa, kun ei niitä taivaspaloja tai vihreää ruohoa ollut ollenkaan, toki kuva on täynnä ruskeita ja kultaisia keltaisia kiemuroita, mutta niissäkin oli onneksi sävyeroja. Rakentaessa kuuntelimme Kissankehtoa tai sivusilmäilimme jotakin ohjelmaa. Tämän kaltaisissa tehtävissä kykenemme saumattomaan yhteistyöhön, kun molemmilla on oma puolensa palapelistä, eikä ole niin tarpeellista puhua yhtään mistään. Vaikka rakentaminen oli koukuttavuudessaan mahtavaa, niin kyllä se purkaminen vasta olikin, oli täydellistä lohkoa kämmenelle osia, kuin ohuita kauralastuja ja pilkkoa ne paloihin ja huiskia laatikkoon.

Meiltä palapeli lähtee taas seuraavaan osoitteeseen ja toiveena olisi, että kansi olisi joskus täynnä nimiä ja päivämääriä. Suosittelen kokeilemaan tämmöistä nukkuvien palapelien vapauttamista, jos ei ihan kokonaan uskalla niitä maailmalle laskea, niin lähipiirille kannattaa kyllä lainata. Lähimmät ihmiset eivät kehtaa hävittää yhtään palaa tai syödä tomaatteja palapelin yllä.

Valmistumisen edistymisestä raportoin ystävällemme Riikalle, joka sanoi huomanneensa, että palapelit ovat uusi värityskirja ja ne elävät nyt uutta elämää yhteisöllisinä "aula-aktiviteetteina". Kuulemma yliopistolla saa käydä lisäämässä palan paikalleen, jos mielii ja täälläkin olen nähnyt kirjastossa yhteispalapelin. Meillä tämä jakamisen ajatus syntyi siitä, että palapelin kuva kiinnosti heti monia eri ihmisiä, miksi ei siis näyttäisi palapelille monia eri koteja ja antaisi sen tuottaa päänvaivaa mahdollisimman monelle. Miettiessäni tämän merkinnän kirjoittamista ehdittiin jo yhdessä lempiblogeistani kertoa palapelitottumuksia.

Nyt odottelemme seuraavaa palapeli-ihastusta.

-Tuija-

Ennen kuin vuosi vaihtuu

Löytämöläisten taikajoulukuusi karistaa neulasia ja talonlämmittäjä saksii sen alaoksia kamiinaan. Taikajoulukuusi se on siksi, että se ostettiin löydetyllä vitosella kenties aidolta kuusitontulta huoltoaseman pihasta jouluaattona, vaikka luultiin jäävämme ilman kuusta. Joskus joulun taika voi löytyä parkkimittarin kolikkoluukusta ja huoltoaseman pihasta.

Pidimme jouluviikon tiistaina kotona kotijoulumyyjäiset ystäville ja tutuille. Nestori leipoi kolme päivää putkeen ja minä maalasin paperimassapalloja ja lahjapapereita. Tarjoilimme kaikille kävijöille granaattiomenaglögiä ja Nestorin erikoisherkkuja. Lahjapaperit ja pallot vietiin käsistä ja niin loppuivat myös kolmen päivän leipomukset ja hillopurkit. Tuntui siltä, kuin joulu olisikin tullut jo silloin, kun oli talo täynnä ihmisiä, romuhuoneen karmean kaaoksen keskelle raivattu pieni tila istuskeluun ja sopivasti hämärää. Leikkimyyjäisistä saatu palaute oli innostunutta ja saimme kätkettyä paperipusseihin joulumieltä tuoreen leivän muodossa. Ensi vuodelle on jo paljon ideoita.

Nyt kun seinäkalenterin viimeisen sivun viimeinen ruutukin on kohta huitaistu pois jää kummallinen olo, kuin alkaisi jotain uutta vaikkei ala, huijattu olo. Kiinalaisen uuden vuoden ajankohta on aina sopinut paremmin meille, tämä vuodenvaihto, kun tuntuu tulevan vielä, kun joulu kököttää nojatuolissa ja on vasta asettunut taloksi. Uusi vuosi on aina ollut ilonpilaaja, joka istuu täytekakkuun ja laittaa kirkkaat valot päälle ja pakottaa ulos ja pesemään tekolumet ja piparinmurut paidan helmasta. On osallistuttava ja haastettava ja aloitettava ja vietävä loppuun ja listattava ja oltava aina parempia, kuin viime tammikuussa. Täällä yksi pullamössösukupolven edustaja aikoo ilmoittaa, että päivää vaan, en osallistu yhteenkään haasteeseen, odottelen laskiaispullia ja kevätkukkia ja pitelen vielä hetken näitä kuusenneulasia villasukissa.

-Tuija-

Marraskuussa

 

Ripusteltiin talvivaloja, ne saavat palaa melkein koko päivän silloin, kun ollaan kotona. Viherkasvit puskevat kilpaa uusia versoja, yritin sanoa niille, että hei nyt on talvi, mutta ilmeisesti  en voi ymmärtää, kun en ole kasvi.

Iltaisin Muumilaaksossa on marraskuu ja Vilijonkka siivoaa. Seuraavana päivänä huomamme tekevämme samaa. Salongin vitriinissä majailee kaksi meduusaa, Niiskuneidin salainen akvaarioharrastus. Pöydällä persimonit haaveilevat mokkapaloista. Ne eivät tiedä vielä, että joku laittaa niiden oranssit olemukset pian hilloksi kattilassa.

Kaksi vaaleanpunaiseksi luvattua ritarinkukkaa pitävät meille nuppuista seuraa, kun vihdoin on koittanut lempikirjan selailusesonki. Jos ei sinulla vielä ole omaa Armas aika-kirjaa, anna sille mahdollisuus. Se on tehnyt jo vuodesta 2015 uutteraa työtään käännyttämällä meitä vähän enemmän marrasihmisiksi ja vähän vähemmän jouluallergisiksi. Eikä kirja ole tippaakaan vanhentunut parissa vuodessa, vaikka ruokabuumit tulevat ja menevät.

 -Tuija-

Lokakuussa

Lokakuussa meillä oli vahva aikomus kirjoitella syksyisiä muistiinpanoja tänne Löytämöön ja kertoa kuvissa näkyvästä keittokirjastosta, joka salongissa nököttää. Tämä hökötys on tehty yhdistämällä pari vanerinpätkää ja roskalavalta löydetty vaateteollisuudessa palvelu-uransa tehnyt metallihäkkyrä.  Tämä kirjasto on käynyt liian pieneksi sekä päällä olevalle viherosastolle, että koko ajan lisääntyville keittokirjakasoille. Meillä tuntuu käyvän niin kaikille kirjojen olinpaikoille. Nestori istuu usein lukemassa lukuisia kirjojaan tuon ikkunan äärellä lattialla vähintään kolme kirjaa auki. Oikeaa kirjahyllyä suunnitellaan salongin yhteen nurkkaan. Tällä hetkellä kesäiset kirjat siirretään hetkeksi syrjään talvimakujen tieltä.

Kirjaostoksilla kirjojen pääkäyttäjä on hyvin tarkka, reseptiikan pitää olla sopivan yllätyksellistä, liian samanlaisia kirjoja näyttää tulevan jatkuvasti. Kuvien pitää olla tunnelmallisia, kuten koko kirjankin. Joskus odotellaan alelaarin reunamilla, milloin joku tietty kirja tulee keltaisen tai punaisen hintalapun kanssa sinne, joskus on saatava joku kirja ihan painotuoreena. Itse selailen mielelläni, tykkään niistä kirjoista, joissa on reseptin mukana joku tarina, mutta keittiössä lähinnä tyhjennän astianpesukonetta ja istun lattialla lämmittelemässä kamiinan ääressä.

-Tuija-

Torstai

Meillä anopinkielet kasvavat vaakasuuntaisesti kevään kolkuttaessa ikkunan ulkopuolella, mikä sopii meille vallan mainiosti, mutta silti näky huvittaa minua aamuisin verhoja avatessa. 

Pelargonipistokkaat ovat juurtuneet ja ovat nyt jo mullassa. Toivotaan kauniin vaaleanpunakukkaisen pelargonisuvun jatkuvan uusissa ruukuissa. 

En ole viherpeukalona itselleni ankaraa tyyppiä. Jos joku kasvi kuolee tai kylvö/istutus ei onnistu, niin maailmani ei siihen kaadu. Aina se kuitenkin piristää ja hymy nousee suupieliin, kun joku kuolleen näköinen alesta ostettu raakkukasvi nostaakin talven jälkeen versonsa pihamaalla. Kokee saaneensa todellakin rahalle vastinetta. Ainakin viime syksynä istutetusta humalanjuurakosta nousee tuoreita piiskoja köynnöstukea vasten. (kirjoitettu hymyillen)

Vaatehuoneen cd-levyt ovat valikoima automusiikkia. Lajitteluperusteena on hyvä fiilis ja helposti napattava pino matkoja varten. Muutama nosto tuosta kasasta: Mikki Kauste (Lintumies), Aino Venna (Marlene), Samae Koskinen (Kuuluko, kuuntelen?), Honey B & T-Bones (Time Was), Verneri Pohjola (Aurora). 

Kissoille kuuluu hyvää. Taas huomaan, että kaikki kuvat Taiska iskelmäkissasta ovat huonoja. Hän on se lymyilevä sielu, joka keikistelee kyllä livenä, mutta kun kamera otetaan esille hänestä näkyy hännän pää tai kuva muuten on epätarkka. Täytyy hankkia ehkä riistakamera. 

- Nestori - 

Koti toisen silmin

Neiti turkoosin kanssa juttelimme siitä, että on mielenkiintoista nähdä oma koti jonkun toisen silmin ja siitä tuli mieleeni eräs helmikuinen päivä, kun haimme ystävämme Anniinan Hyvinkäältä ja suuntasimme museokortit kourassa Riihimäen taidemuseoon katsomaan Inari Krohnin näyttelyä. Olimme näyttelyn jälkeen inspiraatioryöpyn vallassa ja heti seuraavana aamuna oli kaivettava vesivärit ja maalattava Inari Krohnin inspiroimat ajatukset paperille. Anniina maalasi meille tämmöisen näkymän ja hyvä, että niin teki, sillä huonekalut eivät enää ole noilla paikoillaan, mutta on kuitenkin yhdenlainen muisto tästä näkymästä.

Inari Krohnin töihin kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikkapa tuolla näyttelyssä, sillä vaikka hän onkin tunnettu taidegraafikkona oli näyttelyssä myös muiden tekniikoiden töitä, kuten häkellyttävän hienoja taiteilijakirjoja ja uskomaton piirretty kasvio. Näyttely päättyy 21.5.2017. Eikä Riihimäen taidemuseota kannata senkään jälkeen unohtaa, sillä seuraavana näyttelynä näyttäisi olevan Tuija Lampisen maalauksia.

-Tuija-