2.4.2018

Löytämön vuosi














































Löytämö-blogi on nyt vuoden vanha. Ota siis pala sitruunakakkua, kaveri hyvä! Sen päällä on valkosuklaata ja mustikkajauhoa, sisällä sitruunaa sitruunaa sitruunaa, ei oo ällömakee, eikä mee naama mutkalle sitruunasta, just sopiva siis.

Löytämön ensimmäiseen vuoteen on sisältynyt kamalan monta ideaa ja todella paljon niitä ideoita, joita ei vaan toteutettu. Todella tyypillistä meille. On monta näyttelyä, joista kirjoitettiin ja monta joista ei. Löytämö on tuntunut alusta saakka muistikirjalta, vapaalta ja joustavalta muodolta, joka ei aseta kirjoittajalleen paineita. Banneriakin on suunniteltu ja unohdettu suunnitella, mutta taustaväri on edelleen sama ja edelleen kiva ja tuo Löytämö on nimenä edelleen paras ja harkitsen vakavasti sen ottamista sukunimeksi. Nestori on päivittänyt vähemmän, mutta tehnyt sisältöä päivityksiin sitäkin enemmän, kuljettanut paikkoihin, tehnyt ruokaa ja leiponut, innostunut ja löytänyt.

Suosituin Löytämön blogiteksti tämän vuoden aikana on ollut kirjoitus Villa Roosan viimeisestä kesänäyttelystä alahuuli alkaa väpättämään kun mietin vähänkin, ettei Villa Roosaa enää ole. Toiseksi avatuin juttu on kyläily Neiti turkoosin huvilassa ja kolmannella sijalla on museokorttihehkutus. Villa Roosa -ja huvilatekstiä yhdistää toki se, että niitä on jaettu facebookin kautta ja siten ihmiset ilmeisesti klikkailevat auki blogijuttuja ja eksyvät blogiin.

Edelliseen blogiin päädyttiin usein aivan päättömillä hakusanoilla, tänne tullaan ihan vaan pelkällä Löytämöllä. Toisin kuin vuosi sitten nyt ei ole suuria suunnitelmia Löytämön suhteen, täytyy antaa yllätyksille tilaa löytyä ja pysyä uteliaana.

Mahtavaa, kun luet ja oot meidän blogikaveri!


-Tuija ja Nestori-

1.4.2018

Palat kiertoon

































Mikäli olet seurannut Herra Löytämön puuhia instagramissa olet varmasti törmännyt maaliskuussa palapelikuviin. Löysimme sisälmyksistämme palapeli-ihmisen jäänteet, kun ystävämme Mari laittoi liikkeelle kaapissa nukkuneen avaamattoman 1500 palan palapelin. Toiset ystävät jo ahkeroivat sen valmiiksi alkuvuodesta ja valmistumispäivän kirjoittivat laatikon kannen sisäpuolelle, niin teimme myös me 16. maaliskuuta. Kyseessä oli Gustav Klimtin elämänpuu. Miellyttävä kuva teki palojen metsästyksestä mukavaa, kun ei niitä taivaspaloja tai vihreää ruohoa ollut ollenkaan, toki kuva on täynnä ruskeita ja kultaisia keltaisia kiemuroita, mutta niissäkin oli onneksi sävyeroja. Rakentaessa kuuntelimme Kissankehtoa tai sivusilmäilimme jotakin ohjelmaa. Tämän kaltaisissa tehtävissä kykenemme saumattomaan yhteistyöhön, kun molemmilla on oma puolensa palapelistä, eikä ole niin tarpeellista puhua yhtään mistään. Vaikka rakentaminen oli koukuttavuudessaan mahtavaa, niin kyllä se purkaminen vasta olikin, oli täydellistä lohkoa kämmenelle osia, kuin ohuita kauralastuja ja pilkkoa ne paloihin ja huiskia laatikkoon.

Meiltä palapeli lähtee taas seuraavaan osoitteeseen ja toiveena olisi, että kansi olisi joskus täynnä nimiä ja päivämääriä. Suosittelen kokeilemaan tämmöistä nukkuvien palapelien vapauttamista, jos ei ihan kokonaan uskalla niitä maailmalle laskea, niin lähipiirille kannattaa kyllä lainata. Lähimmät ihmiset eivät kehtaa hävittää yhtään palaa tai syödä tomaatteja palapelin yllä.

Valmistumisen edistymisestä raportoin ystävällemme Riikalle, joka sanoi huomanneensa, että palapelit ovat uusi värityskirja ja ne elävät nyt uutta elämää yhteisöllisinä "aula-aktiviteetteina". Kuulemma yliopistolla saa käydä lisäämässä palan paikalleen, jos mielii ja täälläkin olen nähnyt kirjastossa yhteispalapelin. Meillä tämä jakamisen ajatus syntyi siitä, että palapelin kuva kiinnosti heti monia eri ihmisiä, miksi ei siis näyttäisi palapelille monia eri koteja ja antaisi sen tuottaa päänvaivaa mahdollisimman monelle. Miettiessäni tämän merkinnän kirjoittamista ehdittiin jo yhdessä lempiblogeistani kertoa palapelitottumuksia.

Nyt odottelemme seuraavaa palapeli-ihastusta.


-Tuija-