Karvaamo

Sämpylä Näkkärintytär syntyi Kutemajärven maisemiin vuonna 2009. Sämpylä on kuitenkin elämänsä varrella omaksunut hämäläisen mielenlaadun ja ymmärtänyt hitaamman elämän hienouden. Sämpylä on kaunisääninen keskustelija, joka ei voi vastustaa pääsiäismunien folioista rytättäviä palleroita ja niiden jahtaaminen saakin tästä vaaleanpunanenäisestä tiikeristä esiin vauhdikkaan jalkapalloilijan. Istumisen, ympäripyörimisen ja tassun tarjoamisen lisäksi Sämpylä osaa myös avata tulitikkuaskin, jossa on sisällä herkku. Laumassa Sämpylä on rauhanturvaaja, joka huolehtii siitä, että ystävät pysyvät puhtaina.


Tsaikovski säveltäjäkissa on herkkäsieluinen ujopiimä, joka on villikissasta kesyyntynyt mukavuudenhaluiseksi kotipantteriksi. Tsaikka ja Sämpylä ovat kulkeneet koko elämänsä yhtä matkaa, kotoisin samalta maatilalta eri emojen pentuina ne ovat erottamaton parivaljakko, jotka eivät tulisi toimeen ilman toisiaan. Tsaikovski nauttii silityksestä ja rapsutuksesta, mutta sylikissatoimet hän jättää lauman muille jäsenille. Vaikeastitavoiteltavasta sängynaluseläimestä on tultu pitkä matka tähän uteliaaseen ihmisensä tarkkaan valitsevaan vihreäsilmäiseen kaunottareen, joka tiettyjen ihmisten äänen kuullessaan hiippailee alakertaan tervehtimään ystäviään. Tsaikovski palkitsee luottamuksellaan kärsivällisimmät. Silloin tällöin, kun on oikein rauhallista ja muut kissat nukkuvat saattaa Tsaikka laittaa matot rullalle ja innostua metsästämään kaikkia leluja yhtä aikaa. Päijänteen kalavalikoima saa tämän kalastajan ystävän laulamaan korkealta ja värisyttämään onnellisena häntäänsä. Tsaikka haluaa kalansa pakastetuoreena ja raakana.

Uula Elvar Lellipentu Kiharakissa on liittynyt tyttökissojen seuraan vuonna 2012 ja siitä saakka elämä onkin ollut astetta jännittävämpää tämän marakatin edesottamuksia seuratessa. Yli-innokkuutta on suitsittu viime vuosina riiviöinnistä enemmän sallittujen temppujen pariin. Uula osaakin jo istua, antaa molempia tassuja, pyörähtää ympäri, nousta kahdelle jalalle, puskea ja melkein soittaa kelloa. Uula on rodultaan Cornish rex ja siitä syystä turkki ja viikset kääntyvät kiharalle. Tämä suurikorvainen ja suuriääninen kolli ei haluaisi itsestään kirjoitettavan tänne, että oikeasti kyseessä on peiton alla ja pää tyynyllä nukkuva sylikissa, joka ei kertakaikkiaan pysty vastustamaan leuanalusrapsutuksia. Lauman sisällä Uula on omasta mielestään väärinymmärretty, usein se mitä Uula on tarkoittanut leikiksi saattaa olla tyttökissojen huumorintajulle aivan liikaa.