Purnun Lumous

Ihon valo, kun astumme tilaan, jossa Ola Kolehmaisen ja Berit Talpsepp-Jaanisoon teokset kohtaavat ja jostain syystä hohtavat jotenkin samoin, kuulaasti. Molemmissa on oikeastaan kyse rakennelman rakentamisesta uudestaan, toinen rakentaa uuden harmonian rikkomalla pyhän symmetrian ja toinen saksii ihon haluamaansa järjestykseen luoden kokonaan uuden muotokuvan. Jokin klassinen kohtaa uuden tekemisen tavan.

Olemme Purnussa, Orivedellä. On taas uusi kesä ja uusi näyttely. Meitä jännittää, sillä parhaimmillaan hyvän näyttelyn jälkeen kulkee viikonkin ajatukset puolittain nähdyn ja koetun sisällä, joskus taas mitään ei jää käteen ja maku on vetinen. Suosikkikuraattorit eivät onneksi petä koskaan, eivät tälläkään kertaa. Jatketaan eteenpäin.

Vaihtaessa pimeään tilaan on Sami van Ingénin lyhytelokuva Polte täynnä tulenvaloa, palaneen käryä ja mielenkiintoista oivallusta siitä, mitä ihmisen valta on suhteessa luonnon voimaan. Teuvo Tulion Nuorena nukkunut -elokuvan tulipalossa tuhoutuneita osia on käytetty materiaalina ja herätetty uudelleen henkiin. Regina Linnanheimon kasvoilla juoksee tulen jälkiä ja 15 minuuttia lumousta osoittautuu koko näyttelyn liimaksi.  

Kyse on siis valosta, yön valosta, ajovalosta, pyhän tilan valosta, ukkosen valosta, tulen valosta, äkkivalosta, valokeilasta, valosta syvyyksissä, unohduksen vähävalosta, valosta valokatteen alla, asioiden asettamisesta valoon ja tämä kaikki lumoaa sen, joka on siihen valmis.

Kyse on myös siitä, kuinka korpi ottaa vallan puutarhassa, kuinka ihminen yrittää asetella ja rakentaa ja lopulta kuitenkin kasvimaalla kasvaa koivu ja horsmapelto. Tai toisaalta kuinka ihminen jättää jälkeensä omenapuun silloin, kun asumuksesta voi olla jäljellä enää kivijalka. Kati Immosen maalaukset ovat täynnä yksityiskohtia ja Leikkimetsä-sarjan teoksista tulee mieleen Japani. Niitä katsellessa tekee mieli itsekin asetella männynoksa, koiranputki ja tiskiharja ikebanailemaan maljakkoon ja leikata punaherukka bonsaiksi. Näiden teosten seurassa ylväänä seisoo Paavo Halosen Mies tahtoo rakentaa. Se on selvästi valmis raivaamaan pihlajakättensä voimalla, valmis käymään taistoon villiä vastaan. Eikä vastaseinällä tuijottava Korpi vastaan puutarha, ole sille homma eikä mikään.

Sisäpihalla teemaan yhdistyy ajatus elävistä mielipidepalstoista, huoltoasemista ja torikahviloista, jotka possumunkin sokereita metsästävän kärpäsen mielestä saattavat kuulostaa yhtä kakofonisilta, kuin Emma Rönnholmin ja Salla Vapaavuoren Mielipidepalsta -teoksen kirjoitukset, jotka on kerätty verkon keskustelufoorumeilta ja sanomalehdistä. Palsta on pitkä pöytä, siellä eivät keskustele pahvimukit ja palasokerit vaan kasvit. Kasvien yhteyteen on laitettu lajikyltti ja mielipide, kasvista tulee puhujan hahmo. Teosta voi seurata osoitteessa mielipidepalsta.fi, teos muuttuu ja kasvaa, se rönsyilee, joku ehkä tukehtuu, toinen jyrää, kolmas sinnittelee samanlaisena ja neljäs pudottaa kukkansa. Jo nyt katsomalla oheisesta linkistä kasvun edistymistä voi nähdä monta muutosta. Herää kysymys ehtiikö jättikurpitsa muodostua jättimäiseksi ennen kesänäyttelyn päättymistä.

Ensimmäisessä paviljongissa tanssitaan joutsenena, siellä Maippi Ketolan animaatiossa roskatanssija esittää soolonsa roskien ympäröimänä, joutsenen viimeisen laulun. Runollisia roskia ja maailman tila pyörähtelee näytöllä. Viereisessä paviljongissa sirittää sirkka, Idänhepokatti. Ladan kanssa tilan jakavat huikeat taidokkaat ja miltei uskomattomat Kalle Lampelan kuvat, joiden teostiedoissa todella lukee värikynä tai lyijykynä paperille.

Paviljonki 6 tarjoaa uuden näkemyksen Taisteleviin metsoihin ja heti ovella täytyy olla varovainen, ettei vahingossa törmää liukastelevaan Sokeaan peuraan, näiden jännittävien otusten seurassa ovat Kristiina Uusitalon maalaukset, joiden henki on terävä ja pehmeä samaan aikaan. Erityisesti tämän tilan teokset koen hankalina avajaishumussa, en pääse sisälle omaan kokemisen kuplaani ja kaipaisin enemmän aikaa olla näiden kanssa. Toivon vielä palaavani näidenkin ääreen.

Vaikka edellisissä mainituissa löytyy jotakin taianomaista, salaperäistä ja kutkuttavaa on lumoutumisen hetki se, kun kohtaa kahisevat rönsyilevät kankaat, soturimaiset hahmot, joiden päät ovat kääntyneet pois. Kyseessä ovat Lauri Laineen maalaukset. Mieleni leikkii, näkee kuvien hahmot pitelemässä roskapusseja ja romuja, maailmanlopun raivaamista ja jatkuvaa valmiutta. Yhtä hyvin tanssia, soittimia, valmistautumista juhlaan tai koitokseen. Näiden maalausten äärellä voisin viettää koko kesän, niissä on jotakin, jota on vaikea kuvailla. Ehkä samaa miettii Berit Talpsepp-Jaanisoon Kleopatra, joka on asettautunut maalausten ääreen makaamaan, ehkä ne ovatkin hänen sotureitaan tai viihdyttämässä häntä.

Tänä vuonna Aimo Tukiaisen taideriiheen houkuttavat Paavo Halosen teokset, jotka ovat kuin tilattuja tilaan, ne asettuvat sinne hyvin Tukiaisen teosten sekaan pieniksi salaisiksi kertomuksiksi. Olemme molemmat seuranneet kyseisen taiteilijan teoksia jo pitkään ja nyt viimein näimme niitä mitä parhaimmassa ympäristössä. Paavo Halosen kyky yhdistellä esineitä toisiinsa luo omanlaisensa maailman, runollisen universumin, jossa jää odottamaan uutta tarinaa. Ei voi olla aivan varma onko hämähäkki seuraavan kerran munankuoren päällä, onko se osa vai asettunut osaksi.

Monien teosten kohdalla haluan vielä miettiä, käydä paikalla toisenkin kerran ja tutustua lisää ja todella keskittyä.
Pidän erityisen paljon siitä, että monissa teoksissa leikitään, mutta sävy ei ole hupailua ja viihtymistä, vaan taustalla on pohdintaa maailman tilasta. Kokonaisuus on ehjä, se sopii poukkoilijalle, ei ole niin merkitystä missä järjestyksessä näyttelyä kiertää, kaikki asettuu paikalleen, kuin olisivat tulleet jäädäkseen. Löytämöläiset suosittelevat painokkaasti. Toinen meistä saunakulttuurin hikoilevana ystävänä uhoaa menevänsä Purnun savusaunaan vielä tänä kesänä, joten kenties se tarjoaa hyvän hetken rauhoittua näyttelyn ääreen uudelleen.

Mene siis katsomaan mitä asiaa on jättikurpitsalla, perunalla tai metsäkurjenpolvella. Me yhdistimme Oriveden matkaan toisenkin kohteen, siitä lisää seuraavassa.

-Löytämön Tuija-

Purnu löytyy osoitteesta Mustasaari 63, 35100 Orivesi. Lauantaisin näyttelyssä on opastus klo 15-16. Näyttely on avoinna 16.6. - 11.8.2019. Ohjelmasta ja tapahtumista löydät lisätietoa osoitteesta www.purnu.fi

Löytämössä myös viime kesän Purnun näyttelystä Toisto.

Kuvissa näkyvien teosten taiteilijat:

1&2: Berit Talpsepp-Jaanisoo

3&4: Kati Immonen

5: Emma Rönnholm & Salla Vapaavuori

6: Kalle Lampela

7: Lauri Laine

8: Paavo Halonen

Hakulinen hikoilee numerolla seitsemäntoista

Ja avajaisvieraat jonottavat karjalanpiirakoita helteen tartuttaessa ilmanalaan havunneulasten tuoksua.  Paarmat ja muut lentävät ihmissyöjät ovat kasvaneet pienten hevosten kokoisiksi ja nauttivat päivällisen lukuisten taiteenystävien kintuista, nyt ollaan Orivedellä.

Mieslaulajien, erinäisten puheiden ja Juha Hurmeen avaussanojen jälkeen astumme taidekuplaan, jota Purnuksi kutsutaan. Purnu, säilytyskuoppa, säilyttää tänä kesänä Toisto-näyttelyä, jonka ovat kuratoineet Villa Roosan Eerika Malkki ja Jari Granholm. Siksi mekin olemme paikalla, Villa Roosasta kun ehti tulla meille merkillisesti merkittävä paikka. Vanhan huopatossutehtaan sijaan ollaankin jalat vahvasti maanpinnalla, ei yhdessä suuressa talossa, ei näyttelyksi muuttuneessa kodissa, vaan luonnon sylissä pienemmissä taloissa, jotka lasisilmin katselevat toisiaan ja keskelle muodostuu pieni piha. Me olemme Purnussa ensimmäistä kertaa uteliaisuuden vallassa. (Vaikka Orivesi onkin opistovuodelta tuttu ja kovin rakas, ei opistolta sentään Purnuun saakka kävelty.)

Seuraavaksi muutamia poimintoja esillä olevista teoksista ja ajatuksia Toisto-näyttelyssä koetusta. Hyppää mukaan minikierrokselle ja käy itse katsomassa paikan päällä loput, se kannattaa.

Kaleidoskooppisen ikkunan avaa Jan Jämsénin fraktaalivideot, niissä katsoja vaipuu hypnoosiin, jossa näkee aallonpohjia, filmin reikäreunoja, talvisen kaupungin ruutukaavoja, bakteeriviljelmiä, hämähäkin sisäisen maailman tai suurennoksen linnun sulasta. Olemme pökertyneitä nähdyn jälkeen, on pakko katsoa vähän lisää.

Viereinen paviljonki on takuumiesten, kesätyöläisten ja urheilijoiden kansoittama. Takuumiehet tulevat Eduard Uspenskin samannimisestä satukirjasta, niiden tehtävänä on pitää erilaisia kodinkoneita kunnossa takuuajan ja sen jälkeen palata tehtaalle, nyt ne viettävät kesälomapäiviään Längelmäveden rannalla neljännessä paviljongissa. Herttoniemeläisille näissä pienissä mustissa metallisissa hahmoissa saattaa olla jotakin tuttua, sillä samojen tekijöiden Sirpa Hynnisen ja Vesa-Ville Saarisen duunareita on ollut Herttoniemen katukylteissä. Paula Ollikainen on tuttu Villa Roosasta, sieltä muistan lupiinit ja pinkin talon, nyt utuisten valokuvien omaisissa maalauksissa seikkailevat juoksevat koirat ja kaikkensa kilpailusuoritukselle antaneet senioriurheilijat. Paviljongin nurmikentästä huolta pitävät kelaleikkureita työntävä kesätyöläisten joukko, joka ei välttämättä näyttäydy kaikista aurinkoisimpana hetkenä.

Leena Nion maalaukset ovat huikeita, niitä katsoo ensin näyttelykatalogin kuvassa tekstiiliteoksina, mutta ne todella ovat maalauksia, niissä keskeneräisyyden estetiikka ja aiheiden sattumanvaraisuus viehättää, mitä muuta ristipistotyön tekeminen olisi, kuin toistoa, niin näyttäytyy myös ristipistojen maalaus katsojalle. Taiteilijan on pitänyt maalata tuhansia pistoja, jotta maailmanpyörä näyttää maailmanpyörältä, eikä Nio ole unohtanut päättelemättä jääneitä langanpäitäkään. Näyttelykokemuksesta vahvimpana jäävät mieleen juuri nämä ja valitettavasti jakamaton huomioni tilassa keskittyy maalauksiin ja Tuula Lehtisen kenkiin on vaikeampi tarttua.

Camilla Vuorenmaan hiipuvan sirkustähden surullisia silmiä säestää Grönlund-Nisunen taiteilijaparin metallikuulameren aaltojen pauhu. Vuorenmaan maalauksissa toiston teemaa käsitellään kiertue-elämän kautta, pakkaamista, purkamista, esitys, tyhjä katsomo, pakkaamista, aasin aika astua vankkuriin, pikkukoirat jonossa ja taas uutta kaupunkia kohti.

Radoslaw Grytan teos tekee lähtemättömän vaikutuksen, punaisen taulun eteen on koottu tuolien joukko, tuolit ovat hauraita, väännetty vitsoista ja kyhätty puupaloista, kaikkien suunta on sama, kohti punaista taulua, jonka värin rippeitä on varissut lattialle. Kuin yhden totuuden koulussa, kuin yhden johtajan sokeina lampaina tai pakon vuoksi, vailla vapautta valita. Tässä on teos, jonka ääreen on pakko pysähtyä. Teoksen voi mieltää monin tavoin, mutta samalla, kun se kommentoi historiaa se on kiinni juuri tässä ajassa. sillä mitäpä olisi maailma historiasta oppinut.

Purnun pysyvää sisältöä ovat Aimo Tukiaisen veistokset ulkotiloissa ja paja, jossa näkyvillä on  kuvanveistäjän työkaluja ja pienempiä veistoksia. Pajan pöydille on tullut kesävieraaksi Maarit Suomi-Väänäsen minispektaakkelit, niissä syntyy karjalanpiirakoita, postilaatikot laulavat ja muovipussi pakenee. Tukiaisen veistoksista hiihtäjä Veikko Hakulinen on valittu atriumpihan vartijaksi. Melko monta urheiluviittausta tässä Toisto-näyttelyssä, eikä urheilunvihaaja edes ärsyyntynyt. Itse olisimme lisänneet Tukiaisen veistosten tavoin jotakin ympäristöön sulautuvaa ja tuoretta veistostaidetta viitoittamaan kulkua alueella ja yllättämään nurkkien takaa.

Toivomme, että Jari ja Eerika saavat jättää kädenjälkensä Purnuun ja tehdä pitkän historian omaavalle, hitusen kalkkeutuneelle paikalle kunnon kokovartalohieronnan ja laittaa Purnun veren taas kiertämään. Me seuraamme varmasti näitä taitavia kuraattoreita, jotka tekevät työtään edelleen mitä suurimmalla innolla.

Näyttely on avoinna joka päivä 12.8 saakka klo 11-18,
osoitteessa Mustasaari 63, 35100 Orivesi.
Kesän aikana Purnussa myös tapahtuu paljon esimerkkinä Suvidesign-tapahtuma.

-Löytämön Tuija-

Kuvien teosten taiteilijat:
Aimo Tukiainen ja Tuula Lehtinen
Paula Ollikainen
Aimo Tukiainen ja Leena Nio
Leena Nio
Sirpa Hynninen & Vesa-Ville Saarinen
Camilla Vuorenmaa





Ps. Vanhoihin Villa Roosa-kesiin pääset tästä:
Villa Roosa 2017
Villa Roosa 2016
Villa Roosa 2015
Villa Roosa 2014