30.4.2017

Bagelvappu


















































Eilen vietimme jo vappua, kun Nestori piti paakelipaarin ystäville. Itse tehdyistä bageleista eli ihan kotoisasti vesirinkeleistä tuli niin hyviä, että voisin syödä niitä joka päivä ihan pelkästään ilman täytteitäkin. Aamupalallekin onneksi jäi. Joimme vain kaupan simoja (ei siis Simo-nimisiä henkilöitä vaan sima-nimisiä juomia), kun oma sima ei suostunut onnistumaan. Kuvissa näkyy myös vaatimattoman näköisiä sitruunakeksejä ja ihania marenkikeksejä, joita en suositellut kellekään syötäväksi, että minulle jäisi enemmän (niiden ohjeen löytää Baking Instinct-kirjasta). Churrot pakenivat lautaselta vauhdikkaasti, eikä niistä ehditty ottaa kuvia.

Pelasimme lautapelejä ja söimme söimme ja söimme. Tänään tiskien ja aamupalan jälkeen taloon julistettiin luku -ja kirjoitusrauha. Kaikenlaisten hälinäpäivien jälkeen on tarpeellista saada rauhassa tehdä helppoja sudokuja ja olla hiljaa. Meillä tuo keittiön lattia on keittiön valmistumisesta lähtien ollut ihan lempparipaikka, mihin sitä ihminen sohvaa tarvitsisikaan (eivät muuten tienneet nuo pojat, että otin niistä kuvan).

Ainiin hei, jos tykkäät lautapeleistä ja kaipaat jotakin vinkkejä niihin, olemme perustaneet lautapeliryhmän, jolla on oma instagram-tili Petkuttajat. Siellä jaamme lautapelihetkiä. Meitä on kuusi tosi erilaista pelaajaa, jotkut vähän enemmän lautapelinörttejä ja jotkut vähemmän, kukaan meistä ei kuitenkaan kulje hupullisissa kaavuissa tai laminoi sääntökirjoja. Tärkeintä on kokoontuminen yhteen ja mukaansatempaava peli sekä vaihtuvat voittajat.

Toinenkin instagram-vinkki, kuvissa näkyvien postikorttien taiteilija Aura Kajas, niin hienoa keraamikkaa ja piirroksia, käy kurkkaamassa myös kotisivut.

Löytämön väki toivottaa hyvää vappua, lumella tai lumetta!

-Tuija-

29.4.2017

Parmesaanista, speltistä ja juuresta



































Meillä leivotaan joka viikko leipää. Suosin tällä hetkellä raskileipäohjeita, joissa illalla taikinan ainekset sekoitetaan keskenään. Taikina jätetään yön yli lepäämään huoneen lämpöön ja seuraavana päivänä leipä leivotaan joko semmoisenaan tai jatketaan alkutaikinaa kasvattamalla.

Täällä tehdään leipää padalla, leipävuoalla tai ihan käsipelillä sen muotoiseksi millaiseksi taikina itse itsensä muovaa. Kuvissa näkyy Teemun ja Markuksen leipäkirjasta parmesaani-pippurileipä ja sitten juhlavuoden Suomi 100 hengessä leivotut karjalanpiirakat. Piirakoihin tein edellisenä iltana jo puuron valmiiksi muiden ilta-askareiden rinnalla ja seuraavana päivänä vasta rypyteltiin. Näin leivonta ei vie koko päivää ja pyörät pyörivät keittiössä eteenpäin. Leipäsatsista puolet laitetaan aina pakastimeen, varautuen niihin kiireisiin työpäiviin, kun ei vain jaksa tai ehdi tehdä mitään. Meillä leivät eivät kyllä säästy pakkasessa pitkään, sen verran hyvin ennakointi ja kulutus kohtaavat. Raskileipien onni on myös se, että resepteihin tulee kuivahiivaa. Tällöin ei tule pelkoa, että onkohan tuore hiiva vielä kunnossa.

Ensimmäisen kerran kun tein parmesaanileipää, leipä jäi keskeltä raa'aksi. Asiaa tutkineena, reseptiin oli tullut painovaiheessa virheitä, joten ei ihme ettei onnistunut. Niin paistoaika, kuin nestemäärä olivat väärin. No tekevälle sattuu.

Vaikka uunissamme on kiertoilma, en suosi sitä, kuin sulattaessa tuotteita. Mielestäni kiertoilmalla leivän alapinnat eivät tule tarpeeksi paistuneiksi. Varsinkin, jos leipää tekee vuoalla tai padalla pitää muistaa käyttää ala- ja ylävastuksia, jotta saa hyvän paistopinnan ja rapean kuoren. Meidän uunilla myös paistoaika on melkein poikkeuksetta 5 minuuttia pidempi, kuin reseptissä kerrottu aika.

Korvaan jauhoista aina osan spelttijauhoilla. Itse olen tottunut jo viljaisampaan makuun. Kyläilevät ystävämme sanovat tuotoksiani, jotenkin maukkaammiksi, kuin omansa. Sanon salaisuudekseni aina speltin. Spelttijauhoja tulee meillä niin suolaisiin, kuin makeisiinkin leivonnaisiin juuri maun vuoksi.

Vaikka olenkin jauhopeukalo, toisten tekemä leipä maistuu aina toisenlaiselle, kuin oma (paremmalle). Väittäisin jopa, että makuun vaikuttaa se, että se ei ole itse tehtyä, vaan joku toinen on antanut aikansa taikinalle. Ehkä kesällä laitetaan taikinajuuri tulemaan, ellei jostain putkahda nokan alle valmista juurta, niinkuin huutokauppakeisarilla oli myynnissä 1800-luvulta peräisin ollutta juurta ja taikinatiinu. Oli kuulemma Kokki Kolmosen käyttämää samainen juuri, siinä on jo juurella legendaa seassa. Itse tyydyn kyllä vähäisemmän historian juureen, mikäli jo valmista juurta olisi luvassa. Täytyisi laajentaa tuo leipominen pikkuhiljaa ruisleivän puolelle. Toisaalta, jos juuren tekisi alusta asti itse, voisi sanoa reseptiä salaiseksi, mikäli lopputulos olisi hyvä.

Mitä kokemuksia leivän leipomisesta juureen sinulla on?


-Nestori-




28.4.2017

Kylässä: vihreässä huvilassa








































Tässä talossa asuu esteetikko, jonka yläkerran kammarissa talvehtivat pelargoniat ja hortensia ja jonka vessan seinille kesä on jättänyt lukuisat hattunsa. Talvella ulko-ovessa roikkuvat maalatut luistimet, syksyllä surullinen saapas ja kesällä mitkäpä muut, kuin asukkaan lempijalkineet varvastossut.

Minusta huvilan ihastuttavimpia kohtia ovat lasikuisti sekä avara eteishalli, enkä voi olla hypistelemättä ihanaa korviskokoelmaa. Ensimmäiset auringonsäteet paistavat aamukahviin keittiössä, iltaisin sama valo loistaa parilasiovien läpi paahtamaan olohuoneessa valtavan kahvipensaan kylkeä. Olohuoneessa on myös kiiltäväpintainen musta pönttöuuni, joka palkitsee lämmöllään, sekä talon, että asukkaan. Tässä vihreässä huvilassa on ilo kyläillä ja ihan vähän kadehtia asukkaan uskomatonta kirpputorisilmää ja taitoa asettaa asiat oikein. Täällä asetelmat eivät ole ollenkaan väkinäisiä ja instagram-kuvia varten tehtyjä, vaan silmää ilahduttavia kohtia siellä täällä. Tunnelma talossa on kiireetön ja kesäinen, vaikka olisi talvi.

Neiti turkoosin huvilan visuaalinen maailma on täysin omaa luokkaansa, se ei matki, eikä ole epävarmaa piiperrystä, vaan pystypäisesti uljas persoonallinen kokonaisuus. Täällä ei ole kyse sisustamisesta, vaan aidosta elämästä, joka näyttää tältä. Kaikki tämä kumpuaa kaikkialla pulppuilevasta inspiraatiosta ja kiinnostuksesta omaan ympäristöön, sekä halusta tehdä jokapäiväisestä itselle kaunista.

Uimista turkoosissa vedessä, pyöräilyä ja nopeiden autojen elokuvia rakastava huvilanomistaja tekee ja osaa monenlaista kauniista kirjaimista betonisuklaaseen. Keväisin lähettelemme toisillemme puutarhavideoita kevään etenemisestä, jokainen puhjennut nuppu on suuri ilonaihe.
Parasta on, ettei tämä koti pysähdy vaan jatkaa muuntumistaan ja elää.
Tätä vanhaa taloa todella rakastetaan.

Kysellessämme mikä Neiti turkoosia juuri nyt kiinnostaa saimme seuraavanlaisen listan: Marokko, sen ruoka ja värimaailma, karkit ja suklaa, pakkaussuunnittelu, värit ja värikkyys, kesä ja mekot, fikus, kahvipensas, vuoripalmu, vanhat viherkasvit, tulppaanit, puutarhan monimuotoisuus, vihreät ja talven kasvit, tapetit ja itse päätetyt seinämateriaalit, näkyvillä olevan tavaran karsiminen.

Villieläimistä lemmikikseen hän ottaisi kirahvin ja usein on tullut ilmi, että toiveena olisi, että hänen tuhkansa siroteltaisiin sinne jo mainittuun turkoosiin veteen.






-Tuija-

27.4.2017

Kirjahyllystä: Puutarhan aika


































Seuraa lukuvinkki keväänrakastajalle ja malttamattomalle kukkainodottajalle. Sopii myös pelkkään kuvien ääressä huokailuun. Tuulia Ahon kirjoittama ja Minna Kurjenluoman kuvaama Puutarhan aika vuodelta 2012. Kirjan lähestymistapa ulkotilaan on sopivan filosofinen, ei yhtään hyökkäävän neuvova tai kaikkitietävä. Itse toivoisin tämän suuntaisia puutarhakirjoja enemmänkin, tarina ja todellisuus edellä kirjoitettuja teoksia, joissa puutarha on hyvä osa elämää, eikä mikään suoritus. Luonnon suomille olosuhteille, puutarhan sijainnille tai koolle, kun ei useinkaan voi mitään, mutta niiden kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Puutarha on palkitseva kärsivällisyysharjoitus.

Kirja toimii myös hyvänä inspiraationa puutarhan valokuvaamisen suhteen. Rakastan osittaisia sumentumia kuva-alassa (omissa kuvissani niitä on maneeriksi asti), kun puun kukat ovat tulleet linssin eteen ja kesäyön kuvia, joissa pitkän valotusajan aikana ehtii tapahtua monenlaista.  Olen suunnitellut tänä kesänä nauttivani pihasta silloin, kun muu ympäristö ja ympäristön ihmiset nukkuvat. Ei mikään helppo homma unikeolle, mutta lupaan raportoida mikäli näen kesäisen aamuyön takin liepeet.

Tähän merkintään lisäsin myös kuvia omasta pihasta ja kukkaretkiltämme. Ajattelen, että Löytämössä on myös enemmän tilaa pihajutuille ja loputtoman pitkille kukkakuvavirroille, kuin mitä vanhassa blogissa oli.
Nostelen silloin tällöin esiin kirjoja, joista pidän/pidämme, suurin osa ei tosin löydy kirjakaupan uutuushyllystä, mutta ajattelen, että Löytämön lukijakunta kyllä osaa hyödyntää kirjastoa ja antikvariaatteja.


-Tuija-

Siirtymäkausi







Olemme käyneet seuraamassa luonnon heräilyä lintutorneissa ja soisilla paikoilla. Sinivuokot ja leskenlehdet nousevat tällä hetkellä Lahdessa aurinkoisilla paikoilla. Viimeisimmän kuvan paikkaan palaamme varmasti kunhan sammakot valtaavat lampimaisen piilopaikan. Odottelemme nyt, että vihreys astuisi hallitsevaksi olotilaksi kosteikkoon ja kevätyön maaginen valo loistaisi taivaalla. 

Emme ole saaneet paheksuvia katseita torneilla ammattibongareilta tai luontovalokuvaajilta, vaikka olemme saapuneet paikalle värikkäissä takeissamme ja aistimisen riemulla. Tervehditty toki on, kuten asiaan kuuluu. Välillä on muutama sana vaihdettu lajistoista näiden asiantuntijoiden kanssa. 

Tähän mennessä hienoin hetki tornilla oli kokemus siitä, kuinka varpushaukka syöksyi ruokailevaan varpusparveen. Se oli samanlainen muutamassa sekunnissa ohi mennyt parvitanssi, kuin luonto-ohjelmien kalojen maailmassa petokalan hyökkäys. Aina ei tarvitse kiikareiden takaa katsella maisemaa, kunhan muistaa hengittää ja aistia ympäroivää maailmaa kylmästä tuulesta huolimatta. 


- Nestori- 

15.4.2017

Ranskalainen pannukakku














 























































Ranskan Limousista nimensä saanut Clafoutis eli rankalainen pannukakku tai -piiras avasi pääsiäisemme. Meidän Clafoutis taikina rakentui rahkasta, upotettaviksi ainesosiksi valikoituivat aprikoosit ja pakastevadelmat. Makuaineita vaihtamalla tämä herkku on raikas ja keveä, sopii mainiosti tulevien kesäiltojen tarjottavaksi. Raikkautta tuo ehdottomasti rahkaisuus taikinassa, joka ei tutkiskeluni mukaan olekaan tyypillistä tässä jälkiruoassa. Vahva suositus.

Reseptin pohjan nappasin Kodin Kuvalehdestä. Koska taloudessamme on pähkinäallergikko vaihdoin reseptissä olleen pähkinäjauhon samaan määrään keksinmurua tuomaan samaa struktuuria ja purutuntumaa mitä pähkinällä haettiin taikinaan. (Kyllä Hans olisi nyt tyytyväinen, tuo purutuntumaa vaaliva tv-kokkimme) Keksimuruja ei kannata antaa murskattavaksi apukokille, sillä mortteli, keksi ja apukokki tarkoittavat yhdessä liian jauhoista lopputulosta. Ensikerralla kokeilen jotakin muuta keksiä ja jätän keksimurun karkeammaksi. Jotta herkkuun onnistutaan saamaan hyvät paistopinnat, tarvitsee clafoutis uuninkestävän paistovuoan tai paistinpannun. Vuoassa kannattaa olla reunaa, clafoutis on kohoavaa sorttia. Väittivät ohjeessa, että clafousis onnistuu myös suureen irtopohjavuokaan. Kannattaa kokeilla, epäilen kuitenkin, että pannukakunpohja ei tule samanlaiseksi, koska paistovuoan tai paistinpannun oma kuumenemisominaisuus ei ole samanlainen irtopohjavuokassa.

Tai ehkä tämä oli vain se tekosyy käyttää ja kokeilla uutta Rotisser -paistovuokaa, jonka ostin Iittalan Iik -päiviltä. Monesti olen ruokakirjojani selatessa törmännyt resepteihin, joiden tekoon tarvitaan lieden sekä uunin käyttämistä, mielellään vielä samassa astiassa, jotta maku olisi taivaallinen. Keittiöremontin yhteydessä meille asennettiin induktioliesi. Tämä nopeasti lämpiävä liesi, asettaa näköjään haasteita kattilafirmoille. Meillä on ollut saman sarjan paistinpannu käytössä jo jonkin aikaa, joten tiesin mitä uusia mahdollisuuksia paistovuoka minulle keittiössä tarjoaisi. Nyt kun tuote oli alessa Iik -päivillä, tiesin mitä halusin.

Toinen vahva suositus tulee reseptiin kuuluvalle kastikkeelle. Hyvä kastike makealle piiraalle syntyy purkista rahkaa, joka notkistetaan 1 dl kuohukermaa ja makeutukseksi 0,5 dl juoksevaa hunajaa. Nam!



- Nestori -

Jäinen tuuli







Pitkäperjantai tuntui ensimmäistä kertaa lyhyeltä, ilta tuli kuten muinakin päivinä, eikä laahustaen, kuten aiempina vuosina. Alkuillasta veimme itsemme katsomaan nukkuvia veneitä. Ensimmäiset sinivuokot kurkistivat varovasti ruskean tammenlehtipeittonsa alta, ne pitelivät vielä kasvonsa maata kohti, niin hyytävä tuuli kävi järveltä.

Jäät rapisivat, loiskuivat ja ritisivät, rantaan oli muodostunut pieniä jääluolia. Tuuli kuljetti pientä sirpaletta jääkannella, kuulosti siltä, kuin joku soittaisi pientä kelloa. Kaikkeen sekoittui hanhien kovaääninen kailotus, olivat ottaneet uimarannan jo omakseen.

-Tuija-




12.4.2017

Pääsiäishei






Yhtäkkiä onkin jo pääsiäinen, sehän tarkoittaa sitä, että lempijuhlaani rullaatirullaaseen on enää muutama viikko. Instagramin puolella olen käyttänyt hästägiä vappuihminenotsalohkostahäntäluuhunsaakka, täytyykin ottaa se taas käyttöön. Vappu, juhlista jaloin, täällä sinua jo odotetaan, tuo tullessasi hyvää simaa ja Nestorille yksi munkki.

Takaisin pääsiäiseen, se on tänä vuonna kissantäyteinen, kun hotelliimme majoittuvat parhaat karvaystävät. Oman karvaamon väki on kirjoittamassa jo virallisille elinmukavuudesta vastaaville tahoille, että hotellivieraat saavat luultavasti parempaa ruokaa ja liian paljon huomiota. Emme ole keskustelleet vielä pakanallisista pääsiäismenoistamme tälle vuodelle, mutta luultavasti jotakin ulkona syödyn jäätelön ja kumisaapaskävelyn suuntaisia ne ovat.

Viime päivityksen jälkeen olemme käyneet mm. linturetkellä, jossa bongailimme silmuja, maisemia ja luonnonmuodostelmia. Oli meillä tietenkin asiaankuuluvasti mukana kiikarit (pienet), kumisaappaat ja utelias mieli. Lauantain vietimme kevätmessuilla, Helsingissä. Pari päivää olimme kuvailemassa teille mahtavaa ja herkullista juttua, joka tullaan näkemään blogissa myöhemmin. Ajatuksenamme on tehdä blogiin juttuja inspiroivista tyypeistä, ammattilaisista, harrastajista ja paikoista, sellaisella retkellä olimme viimeisimmäksi.


-Tuija-

6.4.2017

Kortti seikkailuun




Viime vuoden heinäkuussa ostimme parhaat matkaliput. Näiden lippujen avulla olemme nähneet jo vaikka mitä, avanneet monia ovia, joiden kahvaan ei välttämättä muuten olisi tullut tarttuneeksi ja mikä onni, että moni ovista on vielä avaamatta, jää jotain tulevillekin vuosille. Tämä on koukuttava ostos. En puhu nyt seutulipusta, enkä juna-alennuksista, vaan kirkkaan keltaisesta museokortista, joka on parempi, kuin yksikään bonuskortti tai kanta-asiakkuus. Tietyissä tilanteissa sillä saattaa jopa päästä jonon ohi.

Emman Rut Bryk -näyttely oli ensimmäinen museokorttikohteemme ja Lahden taidemuseon Takaisin puuhun -näyttely on viimeisin. Taidemuseot ovat olleet meille se kaikista käydyin museotyyppi. Kun elämä muuten tuntuu tyhmältä on ihana heittäytyä museon syliin, olla hiljaa tai puhua pulputtaa, kiertää nopeasti tai laahustaa tuntiviisarin kanssa samaa tahtia. Ja mikä parasta museoissa tuoksuu aina hyvältä! Ennen kirppiksille suuntautuneet sunnuntaiajelut ovat muuttuneet museoretkiksi ja kesää kohden vauhti taas kiihtyy, kuten sanottu koukussa ollaan ja uusia reittisuunnitelmia tehdään. Kaikista hienoimpiin näyttelyihin tulee palattua vielä unissaankin, elokuinen päivämme Mäntässä oli juuri sellainen. Olen unessani pitänyt jotakin ihmeellistä koulua Serlachius-museo Gustafissa, paikka teki minuun niin suuren vaikutuksen vanhana rakennuksena.

Taianomaisen keltaisen kortin voi ihan hyvin hankkia sellainenkin, joka ei ole niin kulttuuri-ihmisiä ja niin innostunut kaikesta (myönnän, että me olemme molempia ja isoin kertoimin), muutama kerta eri näyttelyissä ja alkaa huomatakin itsessään sen kulttuuri-ihmisen piirteitä ja innostusta säilyneisiin luihin ja vanhoihin maalauksiin. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, joskus on vain hyvä altistua. Pysähtyä ja nähdä. En itsekään tiedä sisäistinkö aivan kaikkea Valokuvataiteen museon poliittisen valokuvan festivaalin sisällöstä, sillä se todella vyöryi päälle, mutta ainakin se jäi hyvällä tavalla vaivaamaan ja silloin jossakin on onnistuttu. Piileehän tässä museoramppaamisessa sellainen vaara, että saattaa joskus innostua, oppia uutta ja toivoa todella olevansa joku muu tai että olisi syntynyt toiseen aikaan. Taidemuseoissa joutuu usein suuren hämmästyksen äärelle, kuinka joku voikaan olla niin taitava ja kuinka itse on onnekas, kun näki juuri sinä päivänä juuri sen näyttelyn.

Museokortti yhdistää museokortilliset kaverit yhteen, sillä yhdessä voi mennä museoon olemaan hiljaa, mutta uskoisin, että museokortillinen uskaltaa laittaa jalkansa museon ovesta sisään myös yksinkin. Ja oikeastihan museo on tekosyy päästä museokauppaan. Josta tulikin mieleeni, että olen ottanut tavaksi lähettää näyttelyyn liittyvän kortin eräälle taiteista kiinnostuneelle nuorelle Haitulalle, myöhemmin hän ehkä huomaa omistavansa kattavan postikorttigallerian. Siinä on tarpeeksi hyvä syy saada viipyillä vinkuvan postikorttitelineen luona ja ihanien muistikirjojen ääressä.

Merkinnän kuvat: Keravan taidemuseo Sinkka, Näkyväksi neulottu, Melek Mazici
Suomen lasimuseo, Accident - 10 suomalaista lasitaiteilijaa, Alma Jantunen
Espoon modernin taiteen museo, Taikalaatikko, Rut Bryk


-Tuija-

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18830709/?claim=twupgnfs8gj">Follow my blog with Bloglovin</a>

4.4.2017

Mukaantulijoille tiedoksi



































Täällä Löytämö, uusi blogikoti, uudet ajatukset ja omat nimet. Jännittävää, vähän helpottavaakin, kun saa vihdoin laittaa blogin julkiseksi ja ryhtyä varsinaisiin päivityshommiin. Uutta intoa on ja kivoja juttuja luvassa, pysykää kuulolla.