Vaappuen

Olemme taistelutoverini kanssa menossa kohti ensi-iltaa, vaappuvin pienin askelin, vaikka joku meitä strutsimpi tyyppi varmasti jo juoksisi kaakattaen. Itsekin tekisi mieli juosta, karkuun. Meidän laserpyssyihimme on ladattu luovuutta ja mielikuvitusta keksiä kaikki puuttuva siitä mitä on jo valmiina, nyt ei ole enää aikaa etsiä materiaalia. Tyhjästä ei tarvitse keksiä, täytyy vain osata kaivautua työhuoneen kaaoksessa oikeaan kohtaan, kuin tikka puunrunkoon. Joskus tuntuu kyllä, että se luovuuslaser on pahanlaatuisen ummetuksen vallassa, kun idealleen ei löydä materiaalia. Ja aina viettää mielensä sisällä pienet hautajaiset, kun joku idea on pakko kuopata, kun se on liian vaikea tai suureellinen.

Siihen kammottavaan on tarkalleen ottaen 21 yötä. Tuntemus vaihtelee neutraalista hyvän kautta kauhuvapinaan. Tietenkin haluaa tehdä hyvän, mutta jos siitä tuleekin vain pelkkä pannukakku, sellaista sitä miettii. Juhlallinen tunne pyyhkäisi ylitsemme, kun saimme tällä viikolla julisteen. Se on niin hieno. Katso vaikka.

Uusi projekti on jo mielessä, siihen rahoitusta on haettava tämän kauheimman vaiheen keskellä. Sellainen tuntuu vähän epäreilulta, mutta itse on ensi-iltansa laittanut syksyyn. Ai mistä ensi-illasta se nyt puhuu, no vaikka täältä lisätietoa. Mikäli sattuisitte hassuttelemaan niin kovin, että tulisitte Lahteen saakka meidän esitystä katsomaan, niin tulkaa toki ja tulkaa myös juttelemaan, sieltä meidät ihan varmasti löytää.

Kaikkien muiden ajatusten lisäksi päivittäin ajattelen tätä blogia, tänne on ensi-illan jälkeen varmasti luvassa jännempää sisältöä. Ainakin hirveän paljon on kesän aikana löytynyt Kissanmutkan kirjahyllyyn uusia ystäviä, joista on kerrottava lisää.

-Tuija-