Se mittaa suureen metalliseen kulhoon ainekset, laittaa kannen päälle ja menee nukkumaan. Astiassa herää yön aikana elämä. Huomenna on tilattu aika terapiaan. Onneksi ajanvaraus tehtiin ajoissa, sillä muuten tämmöiseen ei olisi ollut viikon vieterinvenytyksessä tilaa.
Aamulla se jatkaa kulhon parissa, paisuttaa jauhoin ja laittaa toivomuksesta rusinoitakin. Vaihtaa kannen kenties leivinliinaksi, en tiedä varmasti, koska annan sen toimia häiriöttä. Tälle on varattu aikaa koko päivä, on tärkeän henkilön seitsemäskymmenes syntymäpäivä ja illalla on toimitettava korillinen pullaa.
Kysyn keittiössä siltä onko kivaa, sillä sen ilme naamalla on keskittynyt ja tyytyväinen. On, taikina on parasta terapiaa, sanoo se. Ovat olleet selvästi liian kauan erossa toisistaan nuo kaksi, jauhot ja jauhonpöllyttäjä. Tuoksu valtaa portaikon ja luikertaa täyttämään kaikki huoneet, se on lämpimän uunin tuoksu.
Saan maistiaisia suoraan naaman eteen, tiedän, että tässä se harvoin epäonnistuu, tämä maku on sen oma juttu. Se tekee karjalanpiirakoitakin, kun sitä huvitti. En raaskisi syödä, kun niitä on niin vähän ja sitten on taas vähemmän. Uskallan kuitenkin, yhdellä kertaa menee ainakin kolme. Illalla toimitamme juhlaa varten korin täydeltä pullaa ja mummolle maistiaisen.
Tällä jaksaa taas. Jonkun sisäinen rauha voi olla taikinassa.
-Tuija-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti