16.6.2018

About Clay








































































Löytämön kesänäyttelykausi on käynnissä, luuhaamme mahdollisimman paljon näyttelyissä ja tankkaamme talven varalta itseemme visuaalista polttoainetta. Jotkut viettävät kesänsä rannalla ja mökeillä, riehuvat tukka mudassa festareilla, me vaan tuijotamme seinälle ripustettuja maalattuja kankaita ja muita asioita, toivomme ettei kukaan puhuisi mitään ja kehräämme onnesta.

Olemme molemmat hulluina keramiikkaan, hulluus levittyy niin saveen nykytaiteen materiaalina, kuin käyttöesineisiinkin. Keramiikkaharrastus vetää puoleensa magneetin lailla, mutta vielä emme ole kumpikaan ilmoittautuneet mihinkään opetettaviksi. Siispä, kun huomasin kahden suosikkitaiteilijani instagramissa kuvia Fiskarssin About Clay -näyttelyyn tulevista töistä tiesin, että tätä en halua jättää välistä. Näyttelyluuha joutuu valitettavasti hyvinkin usein jättämään hyviä näyttelyitä välistä, kun pitkäkoipinenkaan ei ehdi kaikkialle. Nuo lempitaiteilijat ovat muuten Matias Liimatainen ja Lotta Mattila. Molempien tekemisiä olen seuraillut jo vuosia ja edelleen kyseisten tekijöiden työt saavat aikaan jotakin sisälmyksiä värisyttävää, niin tälläkin kerralla.

About Clay kutsunäyttely kokoaa yhteen eurooppalaista keramiikkataidetta eri ikäisiltä taiteilijoilta. Vaikka materiaali yhdistää on lopputuloksissa paljon variaatioita, on vankkaa miltei muovipintaa muistuttavaa umpeen lasitettua ja puhalluksen kevyttä saven omaan luonteeseen luottavaa. On hiljaisia teoksia ja huutavia teoksia, kuplivia, valuvia, tuijottavia, kerälle taipuneita, heikkoreunaisia, vahvavärisiä, kivenkaltaisia, upottavia ja ystävän tuntuisia.

Näyttely on auki syyskuun alkuun saakka, sinäkin saatat ehtiä! Löytämön hullut keramiikan palvojat suosittelevat.

-Tuija-

Kuvien taiteilijat:
Anne Mercedes
Pálma Babos
Susan O'Byrne
Riitta Talonpoika
Matias Liimatainen
Lotta Mattila

2 kommenttia:

  1. Minä tulin tankkaamaan taide-elämyksiä teidän bloginne välityksellä! Kiitos taas niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota Karkkis, mukavaa tarjoilla pieniä matkoja näin blogiteitse.

      Poista