21.6.2019

Leikkijuhannus


































Viime sunnuntaina vietimme juhannusta jo etukäteen, serkut toivat pöydän täyteen kaupan herkkuja ja lautapelitaistot kävivät kiivaina pionin tuoksussa. Olen edelleen hieman suivaantunut, etten päässyt maailman ympäri kahdeksassakymmenessä päivässä. Ilta päättyi laitumelle, jossa osoittauduimme kummallisen pelottavaksi väeksi, eivätkä märehtijät halunneet tutustua meihin, yritimme kyllä keskustella heidän kielellään, mutta ilmeisesti saimme aikaan loukkaavia lausuntoja. Auringonvalo oli illan tullen mehevä ja jokainen askel nosti kasvien seasta valkoisia perhosia ilmaan.



Ajattelin koota muutaman juhannusvinkin (listasta ei löydy perinteisiä mökki-makkara-autoletka-huoltoasema-kukkaseppele-akselille asettuvia asioita):

- Areenassa on vielä muutaman päivän suosikkielokuvani Enoni on toista maata, katso se tai toinen Jacques Tati elokuva Lystikäs kirjeenkantaja, joka tulee katseltavaksi lauantaina. Juhannuksena saa aivan hyvin olla sisällä, älä usko niitä, jotka yrittävät väittää muuta.

- Kirjahyllystä voi kaivaa Tove Janssonin Vaarallisen juhannuksen tai jos on liian kuuma, voi lukea saman kirjoittajan Taikatalven ja viilentyä Hemulin hiihdellessä. Ääneenlukemisen ystävinä suosittelemme lukemaan ääneen, oli paikalla kuulijoita tai ei.

- Suosikkimuseomme Serlachius museot Mäntässä ovat auki juhannuksenakin, enkä edes huijaa.

- Ja kaiken lisäksi Purnukin kertoo olevansa auki klo 11-18.

- Mänttään ja/tai Orivedelle valitsisin maalaisteitä elämyksen saavuttamiseksi ja mukaan kehottaisin ottamaan ihan oikeita cd-levyjä matkamusiikiksi.

- Illuusio tyhjistä kaupunkien keskustoista on menneen maailman puhetta, kaupunkijuhannus ei ole ollut mikään erikoisvalinta vuosiin, mutta jos hiljentynyttä tunnelmaa on kaipaava hautausmailla saattaa olla rauhallista.


Kommentteihin voit jättää oman juhannusvinkkisi, joka ei asetu mainitsemalleni mökki-makkara-autoletka-huoltoasema-kukkaseppele-akselille.


-Tuija-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti