Ihon valo, kun astumme tilaan, jossa Ola Kolehmaisen ja Berit Talpsepp-Jaanisoon teokset kohtaavat ja jostain syystä hohtavat jotenkin samoin, kuulaasti. Molemmissa on oikeastaan kyse rakennelman rakentamisesta uudestaan, toinen rakentaa uuden harmonian rikkomalla pyhän symmetrian ja toinen saksii ihon haluamaansa järjestykseen luoden kokonaan uuden muotokuvan. Jokin klassinen kohtaa uuden tekemisen tavan.
Olemme Purnussa, Orivedellä. On taas uusi kesä ja uusi näyttely. Meitä jännittää, sillä parhaimmillaan hyvän näyttelyn jälkeen kulkee viikonkin ajatukset puolittain nähdyn ja koetun sisällä, joskus taas mitään ei jää käteen ja maku on vetinen. Suosikkikuraattorit eivät onneksi petä koskaan, eivät tälläkään kertaa. Jatketaan eteenpäin.
Vaihtaessa pimeään tilaan on Sami van Ingénin lyhytelokuva Polte täynnä tulenvaloa, palaneen käryä ja mielenkiintoista oivallusta siitä, mitä ihmisen valta on suhteessa luonnon voimaan. Teuvo Tulion Nuorena nukkunut -elokuvan tulipalossa tuhoutuneita osia on käytetty materiaalina ja herätetty uudelleen henkiin. Regina Linnanheimon kasvoilla juoksee tulen jälkiä ja 15 minuuttia lumousta osoittautuu koko näyttelyn liimaksi.
Kyse on siis valosta, yön valosta, ajovalosta, pyhän tilan valosta, ukkosen valosta, tulen valosta, äkkivalosta, valokeilasta, valosta syvyyksissä, unohduksen vähävalosta, valosta valokatteen alla, asioiden asettamisesta valoon ja tämä kaikki lumoaa sen, joka on siihen valmis.
Kyse on myös siitä, kuinka korpi ottaa vallan puutarhassa, kuinka ihminen yrittää asetella ja rakentaa ja lopulta kuitenkin kasvimaalla kasvaa koivu ja horsmapelto. Tai toisaalta kuinka ihminen jättää jälkeensä omenapuun silloin, kun asumuksesta voi olla jäljellä enää kivijalka. Kati Immosen maalaukset ovat täynnä yksityiskohtia ja Leikkimetsä-sarjan teoksista tulee mieleen Japani. Niitä katsellessa tekee mieli itsekin asetella männynoksa, koiranputki ja tiskiharja ikebanailemaan maljakkoon ja leikata punaherukka bonsaiksi. Näiden teosten seurassa ylväänä seisoo Paavo Halosen Mies tahtoo rakentaa. Se on selvästi valmis raivaamaan pihlajakättensä voimalla, valmis käymään taistoon villiä vastaan. Eikä vastaseinällä tuijottava Korpi vastaan puutarha, ole sille homma eikä mikään.
Sisäpihalla teemaan yhdistyy ajatus elävistä mielipidepalstoista, huoltoasemista ja torikahviloista, jotka possumunkin sokereita metsästävän kärpäsen mielestä saattavat kuulostaa yhtä kakofonisilta, kuin Emma Rönnholmin ja Salla Vapaavuoren Mielipidepalsta -teoksen kirjoitukset, jotka on kerätty verkon keskustelufoorumeilta ja sanomalehdistä. Palsta on pitkä pöytä, siellä eivät keskustele pahvimukit ja palasokerit vaan kasvit. Kasvien yhteyteen on laitettu lajikyltti ja mielipide, kasvista tulee puhujan hahmo. Teosta voi seurata osoitteessa mielipidepalsta.fi, teos muuttuu ja kasvaa, se rönsyilee, joku ehkä tukehtuu, toinen jyrää, kolmas sinnittelee samanlaisena ja neljäs pudottaa kukkansa. Jo nyt katsomalla oheisesta linkistä kasvun edistymistä voi nähdä monta muutosta. Herää kysymys ehtiikö jättikurpitsa muodostua jättimäiseksi ennen kesänäyttelyn päättymistä.
Ensimmäisessä paviljongissa tanssitaan joutsenena, siellä Maippi Ketolan animaatiossa roskatanssija esittää soolonsa roskien ympäröimänä, joutsenen viimeisen laulun. Runollisia roskia ja maailman tila pyörähtelee näytöllä. Viereisessä paviljongissa sirittää sirkka, Idänhepokatti. Ladan kanssa tilan jakavat huikeat taidokkaat ja miltei uskomattomat Kalle Lampelan kuvat, joiden teostiedoissa todella lukee värikynä tai lyijykynä paperille.
Paviljonki 6 tarjoaa uuden näkemyksen Taisteleviin metsoihin ja heti ovella täytyy olla varovainen, ettei vahingossa törmää liukastelevaan Sokeaan peuraan, näiden jännittävien otusten seurassa ovat Kristiina Uusitalon maalaukset, joiden henki on terävä ja pehmeä samaan aikaan. Erityisesti tämän tilan teokset koen hankalina avajaishumussa, en pääse sisälle omaan kokemisen kuplaani ja kaipaisin enemmän aikaa olla näiden kanssa. Toivon vielä palaavani näidenkin ääreen.
Vaikka edellisissä mainituissa löytyy jotakin taianomaista, salaperäistä ja kutkuttavaa on lumoutumisen hetki se, kun kohtaa kahisevat rönsyilevät kankaat, soturimaiset hahmot, joiden päät ovat kääntyneet pois. Kyseessä ovat Lauri Laineen maalaukset. Mieleni leikkii, näkee kuvien hahmot pitelemässä roskapusseja ja romuja, maailmanlopun raivaamista ja jatkuvaa valmiutta. Yhtä hyvin tanssia, soittimia, valmistautumista juhlaan tai koitokseen. Näiden maalausten äärellä voisin viettää koko kesän, niissä on jotakin, jota on vaikea kuvailla. Ehkä samaa miettii Berit Talpsepp-Jaanisoon Kleopatra, joka on asettautunut maalausten ääreen makaamaan, ehkä ne ovatkin hänen sotureitaan tai viihdyttämässä häntä.
Tänä vuonna Aimo Tukiaisen taideriiheen houkuttavat Paavo Halosen teokset, jotka ovat kuin tilattuja tilaan, ne asettuvat sinne hyvin Tukiaisen teosten sekaan pieniksi salaisiksi kertomuksiksi. Olemme molemmat seuranneet kyseisen taiteilijan teoksia jo pitkään ja nyt viimein näimme niitä mitä parhaimmassa ympäristössä. Paavo Halosen kyky yhdistellä esineitä toisiinsa luo omanlaisensa maailman, runollisen universumin, jossa jää odottamaan uutta tarinaa. Ei voi olla aivan varma onko hämähäkki seuraavan kerran munankuoren päällä, onko se osa vai asettunut osaksi.
Monien teosten kohdalla haluan vielä miettiä, käydä paikalla toisenkin kerran ja tutustua lisää ja todella keskittyä.
Pidän erityisen paljon siitä, että monissa teoksissa leikitään, mutta sävy ei ole hupailua ja viihtymistä, vaan taustalla on pohdintaa maailman tilasta. Kokonaisuus on ehjä, se sopii poukkoilijalle, ei ole niin merkitystä missä järjestyksessä näyttelyä kiertää, kaikki asettuu paikalleen, kuin olisivat tulleet jäädäkseen. Löytämöläiset suosittelevat painokkaasti. Toinen meistä saunakulttuurin hikoilevana ystävänä uhoaa menevänsä Purnun savusaunaan vielä tänä kesänä, joten kenties se tarjoaa hyvän hetken rauhoittua näyttelyn ääreen uudelleen.
Mene siis katsomaan mitä asiaa on jättikurpitsalla, perunalla tai metsäkurjenpolvella. Me yhdistimme Oriveden matkaan toisenkin kohteen, siitä lisää seuraavassa.
-Löytämön Tuija-
Purnu löytyy osoitteesta Mustasaari 63, 35100 Orivesi. Lauantaisin näyttelyssä on opastus klo 15-16. Näyttely on avoinna 16.6. - 11.8.2019. Ohjelmasta ja tapahtumista löydät lisätietoa osoitteesta www.purnu.fi
Löytämössä myös viime kesän Purnun näyttelystä Toisto.
Kuvissa näkyvien teosten taiteilijat:
1&2: Berit Talpsepp-Jaanisoo
3&4: Kati Immonen
5: Emma Rönnholm & Salla Vapaavuori
6: Kalle Lampela
7: Lauri Laine
8: Paavo Halonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti