27.4.2017

Kirjahyllystä: Puutarhan aika


































Seuraa lukuvinkki keväänrakastajalle ja malttamattomalle kukkainodottajalle. Sopii myös pelkkään kuvien ääressä huokailuun. Tuulia Ahon kirjoittama ja Minna Kurjenluoman kuvaama Puutarhan aika vuodelta 2012. Kirjan lähestymistapa ulkotilaan on sopivan filosofinen, ei yhtään hyökkäävän neuvova tai kaikkitietävä. Itse toivoisin tämän suuntaisia puutarhakirjoja enemmänkin, tarina ja todellisuus edellä kirjoitettuja teoksia, joissa puutarha on hyvä osa elämää, eikä mikään suoritus. Luonnon suomille olosuhteille, puutarhan sijainnille tai koolle, kun ei useinkaan voi mitään, mutta niiden kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Puutarha on palkitseva kärsivällisyysharjoitus.

Kirja toimii myös hyvänä inspiraationa puutarhan valokuvaamisen suhteen. Rakastan osittaisia sumentumia kuva-alassa (omissa kuvissani niitä on maneeriksi asti), kun puun kukat ovat tulleet linssin eteen ja kesäyön kuvia, joissa pitkän valotusajan aikana ehtii tapahtua monenlaista.  Olen suunnitellut tänä kesänä nauttivani pihasta silloin, kun muu ympäristö ja ympäristön ihmiset nukkuvat. Ei mikään helppo homma unikeolle, mutta lupaan raportoida mikäli näen kesäisen aamuyön takin liepeet.

Tähän merkintään lisäsin myös kuvia omasta pihasta ja kukkaretkiltämme. Ajattelen, että Löytämössä on myös enemmän tilaa pihajutuille ja loputtoman pitkille kukkakuvavirroille, kuin mitä vanhassa blogissa oli.
Nostelen silloin tällöin esiin kirjoja, joista pidän/pidämme, suurin osa ei tosin löydy kirjakaupan uutuushyllystä, mutta ajattelen, että Löytämön lukijakunta kyllä osaa hyödyntää kirjastoa ja antikvariaatteja.


-Tuija-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti