Se puhuu

Sain kerran idean, kun katselin roskalavalta löytyineitä vanhoja Singerin päättömiä naisia, että mitäköhän on sellaisen sisällä. Asia vaivasi minua kovin, olisin halunnut ratkoa kankaan auki ja kurkkia sisälle, mutta ajattelin, etten osaa kuitenkaan laittaa nukelle uutta kangasta yhtä kauniisti päälle, joten juttu vähän unohtui. Meille ajautui (hyvin yleinen tilanne) kaksi vanhaa ja toimivaa kaiutinta ja kuvitelmissani näin mallinuken ja kaiuttimen yhdessä. Ehdotin Nestorille, voisiko mallinukesta tehdä kaiuttimen jotenkin kauniisti ja sen jälkeen kiinnostus tehdä kuorintaoperaatio nukelle heräsi.

Meillä oli nukkeja kaksi ja toinen nukeista oli sopivampaa kokoa alkuperäistarkoitukseensa, joten otimme käsittelyyn isokokoisemman. Kankaan alta löytyi kerros pehmikettä ja sen alta muotoiltua pahvia. Nukelle oli varmasti roskalavalle heitettäessä tullut vyötärömurtuma, joten pääsimme helposti  käsiksi sisuksiin.

Murtuman takia koko nukke piti vahvistaa metallisin tukiraudoin ja paperoida moneen kertaan. Kaiuttimet Nestori laittoi molemmin puolin lantiota ja jottei ääni olisi aivan luolamaisen ontto jäi lantiolle vielä aukot.  Kaiuttimissa olleet johtojen ulostulot pystyttiin hyödyntämään, mitään kaupasta ostettua ja uutta ei nuken uuteen asuun tarvittu. Sanomalehti, liisteri ja voimapaperi löytyivät myös omista varastoista.

Nyt nukke näyttää tältä. Se on aavistuksen vino, mutta oikeastaan se sopii sille hyvin. Ajatuksena on pukea sille kaunis minihame, jotta kaiuttimet jäävät piiloon, mutta muutoin se saa olla voimapaperin värinen ainakin niin kauan, kunnes kyllästyn ruskeaan ja maalaan sen.

Vielä se ei ole koesoittoa enempää toimittanut uutta virkaansa, sillä oikea paikka tälle päättömälle naiselle on tulevaisuuden olohuoneessa.

-Tuija-

Viimeinen kesä Villa Roosa

Valkoinen jättiläinen tavallisen omakotitaloalueen keskellä, hyvien unieni talo, hymyilevä ja salaperäinen vanha huopatossutehdas on valmiina uuteen. Ensi kesänä sen portaissa en kompuroi minä puukengilläni, eikä kukaan muukaan kesänäyttelyturisti, talo on myyty seuraaville huolenpitäjille ja näyttelytoiminta loppuu. Tänä kesänä on viimeinen mahdollisuus astua vihreästä ovesta sisään ja kokea se mistä olen kirjoittanut monena kesänä.

Tämän vuoden näyttelyn nimi on Maailma on toinen, näyttelyn teemana on muutos. Muutosta katsotaan ihmisen, rakennetun, luonnon, maiseman, toisten todellisuuksien ja viestinnän näkökulmasta. Joskus muutos tapahtuu huomaamatta, joskus se pelottaa, joskus tuo mukanaan uuden muodon, joskus se on pakko aloittaa itse, joskus muutos on vyöryvä, eikä sitä voi väistää.

Rakastan tutkimuksia, tutkimista ja tutkivaa työtapaa kaikessa. Alakerrassa esimerkkinä tästä Peppi Reenkolan Superme, jossa taiteilija on laittanut itsensä likoon tutkiakseen voisiko hän tietyin toistuvin harjoittein luoda itsestään superihmisen, ihanneihmisen, joka on kykenevä kaikkeen. Laita ihmeessä kuulokkeet korvillesi ja anna taiteilijan kertoa prosessistaan. Teos on kokonaisuus, joka koostuu mm. jumppavideosta ja testituloksista.
Alakerrassa valtoimenaan ovat Jouko Korkeasaaren ämpäripäiset ihmishahmot. Installaatio on kuin pysäytyskuva, joka odottaa, että joku painaa play-nappulaa ja kaikki herää eloon. Ämpäri on kuin vertauskuva niille kaikille kuplille, joissa elämme sammuttamalla kuplan ulkopuolisen pois.

Toiseen kerrokseen saavuttaessa on vastassa karvainen halaus, jossa kaksi hahmoa ovat kietoutuneita toisiinsa, tiiviisti, kuin olisivat kasvaneet karvoistaan yhteen, kyseessä on Heli Ryhäsen Kotiloituminen. Takaseinällä näkyy mielenkiintoinen mustin terälehdin tehty kartta, se on Hanna Oinosen käsialaa, kuten ovat myös jacquard-kudotut valokuvantarkat lumikuvat vastakkaisella seinällä pienien ristipistojen rinnalla. Tekstiilitaide on aina kulkenut vahvasti Villa Roosan matkassa.

Santeri Tuorin kerrokselliset taivaat, Henna Julan mystiset maalaukset ja Eeva Peuran maalatut kohtaukset levittäytyvät toiseen kerrokseen, tuntuu taas siltä, että tässä on rakentumassa tarinoita teosten välille. Seuraamalla karttaa pääsee outoihin taloihin, joissa meneillään on naamiaiset, katsomalla taivaalle pilvet muodostavat viestejä ajasta ja nojaamalla taaksepäin uppoaakin merellisiin syvyyksiin, joissa suurennetut hyönteiset sukeltavat kukkien kanssa. Kenties vierashuoneen piirrosanimaation tehtävänä on nostaa syvyyksistä ja muistuttaa siitä mitä tarkoittaa, kun muutos on pakotettu. Hanneriina Moisseisen Syntymäpäivä kertoo tarinan Karjalasta ja se perustuu ikkunan äärellä olevaan Kannas-nimiseen sarjakuvateokseen, jota kannattaa selailla kiireettä.

Villa Roosa osaa yllättää ja portaikossa törmääkin postikorttinovelliin, jonka on tehnyt kirjailija Olli Jalonen. Siinä kuvataan kahden ihmisen kohtaamista ja sen aikaan saamia mielenkiintoisia käänteitä. Jalosen kanssa portaikon jakaa Paula Ollikainen maalauksillaan, joiden huikeat värit saavat kulkijan varmasti pysähtymään.

Vintin on vallannut Salla Vapaavuoren tilateos 80 vuoden koulumatka, joka on kuin muistonsiirtopalvelu, jossa kokija voi istua eri vuosikymmenien pulpetteihin ja sukeltaa ruutuvihkojen koulutarinoihin, yhden pulpetin ääressä voi itsekin tarttua kynään ja kertoa oman koulumuistonsa. Lopulta vihkoissa on vain kaksi tarinaa, joko koulussa oli kivaa tai sitten ei ollut, lapsuuden mustavalkoisuus määrittää muistoja vielä aikuisenakin. Vintin toisen puolen on vallannut Jukka Silokunnas kolmella stop motion-animaatiollaan, joissa muutosta on nopeutettu ja sille mikä yleensä tapahtuu hiljalleen ja yksin on annettu kuin jotakin eloon herättävää voimaa ja hajoava asuntovaunu onkin jokin elollinen olio, joka katoaa maan uumeeniin ja syntyy taas kokonaisena valmiina hajoamaan. Lumoavaa, häkellyttävää ja suurenmoista! Näiden videoteosten äärellä on tosin sellainen vaara, että ne haluaa katsoa sata kertaa uudelleen, kun ei ensimmäisellä kerralla vielä usko näkemäänsä.

Kino Käkelässä ei tänä vuonna pyörikään videoteos, vaan siellä on Metaria-ryhmän jännittävä tilateos Wunderkammer, joka hyödyntää lisättyä todellisuutta. Ladattuasi ilmaisen sovelluksen, pääset ihan toisiin maailmoihin, vaikket lataisikaan sovellusta on koko tila hämmästyttävä taideteos sinällään.  Suosittelen viettämään pitkän tovin Kino Käkelän ihanassa hämärässä tutkiskellen nurkkia, pienen pientä väkeä on yllättävissä paikoissa.

Vaikka kesänäyttelyitä ei Villa Roosassa enää nähdä on näyttelyn hengillä Eerikalla ja Jarilla hyviä uutisia, sillä he siirtyvät Orivedelle Taidekeskus Purnuun. Luulen, että meidän lisäksemme heitä seuraa joukko uskollisia kävijöitä, jotka ovat koukussa tähän tapaan koostaa nykytaidetta saman katon alle, törmäyttää yllättävästi ja luoda näkymiä huomioiden tila ja sen mahdollisuudet. Nämä kesämuistot jäävät meihin pysyvästi, näkemiin Villa Roosa.

-Tuija-

Kuvissa näkyvien teosten taiteilijat:
Paula Ollikainen
Hanneriina Moisseinen
Eeva Peura
Ville Räty
Salla Vapaavuori
Henna Jula
Hanna Oinonen
Metaria-ryhmä

Maailma on toinen 17.6.-13.8.2017 ti-su 11-17 (juhannuksena suljettu)
Lisätietoja villaroosa.fi

Vanhoihin Villa Roosa juttuihin pääset tästä  2014, 2015, 2016.

Kesä tuulee nilkkoihin

Kesäkuuta hönkivä Helsinki odotti meitä ja kuin ilahtuneena jälleennäkemisestä tarjoili se meille parastaan. Päätettiin vinguttaa museokorttiin vähän kulumisen jälkiä, kun ensimmäinen museokorttivuosi lähenee loppuaan. Enää 19 päivää jäljellä. Ateneumissa oli Alvar Aalto, mutta silti uusi kokoelmanäyttely Suomen taiteen tarina vaikutti enemmän, pidin kovasti näyttelysuunnittelusta ja seinien värien tuomasta tunnelman vaihtelusta ja etenkin runsaasta ripustuksesta.

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kukkivat kuusamat ja alppiruusut, kasvihuoneissa kummajaiskasvit. En vieläkään oikein ymmärrä sitä, että joku saa asua talossa puutarhan laidalla ja joka aamu katsoa puutarhamaiseman muutoksia. Huomenna lauantaina 17.6. mikäli olet Helsingissä vie itsesi uusitun ulkopuutarhan avajaisiin, silloin pääsee myös ilmaiseksi kasvihuoneisiin.


Iltapäivällä veimme itsemme tervehtimään Pientä Haltijakauppaa ja sen Haltijaemoa. Tuija on ollut elämässämme pitkään ja on aina jännittävää sukeltaa siihen maailmaan, jota Tuija kantaa mukanaan, minne ikinä meneekään ja ihastella tyyppejä, joita Tuijan käsistä on syntynyt.  Jos kaipaat jotain erilaista tai haluaisit vaikkapa viedä jonkun pienen ystävän vaikuttumaan pienestä kaupasta, jossa on mainio henki, suuntaa Mariankadulle numeroon 15.

-Tuija-